Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Laatat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Laatat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Sauna ja pesuhuone

Alakerran pesutiloja rakennettiin pitkään ja hartaasti, mutta nyt ne ovat vihdoin valmiit. Ei päästy jouluksi omaan saunaan, mutta juhannukseen asti ei kuitenkaan tarvinnut odottaa!

Kuten olen aiemmin maininnut, saunan suunnittelun annoin täysin miehen käsiin. Yritin olla kommentoimatta, kun minulta kuitenkin tilan sisustuksesta mielipiteitä kyseltiin. Lopputulokseen olemme molemmat tyytyväisiä.

Kuten kylpyhuonepostauksesta kävi ilmi, piti pesuhuoneen seiniin alunperin tulla sama laatta kuin yläkerran kylppärissä, mutta sävyongelman takia tästä suunnitelmasta luovuttiin. Halusin välttää uuden valintaurakan (ja mahdollisen uuden pettymyksen) ja päätin, että rakastamani Porcelaingres Just Cementi Grey kelpaa lattian lisäksi myös seinälle! Lattiaan valittiin turvallisuussyistä laatan karhennettu versio (R11). Suihkuseinähän oli joka tapauksessa tulossa aiemmin valitulla tummalla mosaiikkilaatalla.

Pesutilaan tulee valoa  satiinilasiovista, jotka johtavat eteiseen ja takaterassille. Tässä näkymä eteisenpuoleiselta ovelta pesuhuoneeseen:



Heti ovesta tullessa oikealla on penkki, joka piilottaa jakotukin. Tämän yläpuolelle laitetaan naulakot ja mahdollisesti jonkinlainen seinäkaappi, jossa voi säilyttää varapyyhkeitä ja pesuaineita yms.



Lattialaatoihin piti tehdä yhteen kohtaan vähän "muotoleikkausta" lattian kaadon takia. Tästä tuli mielestäni kuitenkin ihan kiva geometrinen kuvio.



Suihkuseinän laatta Monocibec Pietre Naturali Black Board mosaic. Suihkut Hansgrohen Croma 220. Shampoosyvennykseen täytyy vielä laittaa pari hyllyä. Linjakaivot Unidrain. Valaisimina Winledin Kannat ja lednauha.




Lasioven lisäksi halusimme myös osan saunan väliseinästä lasisena, mutta kuitenkin niin, että sekä saunojalla että suihkuttelijalla säilyy jonkinlainen näkösuoja. Mittasimme, että lauteilla istuessa umpiseinä tulee noin hartioiden korkeudelle.




Sekä lauteet että katto on tehty lämpökäsitellystä haavasta. Ennen käyttöönottoa lauteet ja katto käsiteltiin vielä parafiiniöljyllä. Alkuperäisistä mitoista poiketen lauteet rakennettiin ekstraleveiksi, kun mies totesi, ettei muuten mahdu leveine hartioineen rennosti saunassa loikoilemaan. Kiukaan taustalle laitettiin sitä jokikivilaattaa, jonka piti tulla yläkerran suihkutilan lattiaan. Kiuas Mondexin.

Väriero aika selvä; oikealla ennen, vasemmalla jälkeen parafiinikäsittelyn.




Emme ole mitään yli-innokkaita saunojia, ja hyvin ollaan pärjätty tämä puoli vuotta kokonaan ilman saunaa, mutta kyllä omassa hienossa saunassa piti heti parina iltana käydä löylyttelemässä, kun sinne vihdoin päästiin!


perjantai 25. tammikuuta 2019

Yläkerran kylpyhuone

Meidän kylppärimme poikkeaa tavallisesta siinä, että vessanpönttö on pistetty omaan lasikoppiinsa suihkun lasikopin viereen. Ajattelin että tällainen lisätty yksityisyys parantaisi tilan käytettävyyttä, varsinkin sitten kun lapset tuosta kasvavat. Kehtaapa sitten ehkä paremmin joku käydä vessassa/suihkussa/hampaita pesemässä, vaikka toinen olisikin suihkussa/vessassa/hampaita pesemässä.

Vessakopin lasiovi on kokonaan "huurrettu" näkyvyyden estämiseksi, ja suihkun ovenkin piti tulla osin näin käsiteltynä, mutta se oli lasifirmassa unohtunut, eli nyt suihkun lasi on kirkas. (Tai siis olisi, jos joku jaksaisi pitää sen puhtaana.) Toistaiseksi ei ole haitannut, ja voi kai sen myöhemmin itsekin jollain tarrasysteemillä himmentää, jos haluaa.




Vessapaperiteline ja bideesuihkun teline vielä laittamatta...

Koska pöntöltä on jonkin verran matkaa pesualtaalle, täytyi tänne laittaa erillinen bidesuihku. En missään nimessä halunnut sellaista pikkuista allasta suihkuletkun kera, mitä esimerkiksi yleisissä vessoissa usein näkee, joten onneksi oli sirompi vaihtoehto tarjolla; Jika Mio seinä-bide:

laattapiste.fi



Kylppärin kalusteet ovat Ikeasta, niin kuin muissakin vessoissa. Toisesta alalaatikosta lähtee pyykkikuilu, ja laatikon etusarjasta pitäisi askarrella jonkinlainen kippiovi, jotta kuilun käyttö olisi mahdollisimman helppoa. Jospa joku päivä joku askartelisi?




En alunperin kokenut mitenkään merkittävänä suihkun merkkiä tai mallia, koska mielestäni "suihku on suihku". Mies halusi ehdottomasti sadesuihkut, joten taivuin sitten sellaiseen (Hansgrohe Select). 
Kun ensimmäisen kerran kävin tässä suihkussa, koin ahaa-elämyksen -- suihkussa voikin olla ihanaa! Tämän sadesuihkun lempeys oli ihan jotain muuta kuin aiemmat sadesuihkuelämykset. Vaikka suutin on noinkin mitättömän kokoinen, ymmärsimme, että tässä tapauksessa koolla ei ole väliä. Ihmettelimme, kun sadesuihkun suutin oli noin matalalla, mutta huomasimme sitten, että "select"-nappulaan ei ylettyisi, jos se olisi korkeammalla! Molemmissa suihkupäissä kun on nappia painamalla mahdollisuus lempeään tai tymäkkään suihkuun, käsisuihkussa itse asiassa kolmekin erilaista vaihtoehtoa.
Pesuhuoneeseen meille tuli erilaiset suihkut, ja toivon kovasti, että ne vetävät tälle vertoja, etten joudu jatkossakin aina kiipeämään yläkertaan suihkuttelemaan...

Huomaa laatoilla päällystetty kaivonkansi, jonka parissa raksamies askarteli hetken jos toisenkin.

Yläkerran kylpyhuoneessa on yksi vika, joka tosin ei ilmeisesti vaivaa ketään muuta kuin minua. Valkoiset seinälaatat, joita valittiin ja mätsättiin lattialaattoihin pitkään ja hartaasti, eivät olekaan valkoiset. Laattojen väri on kylppärin valaistusolosuhteissa lähinnä greige, eivätkä ne siis ollenkaan sovi lattialaattoihin (joihin ne NIIN huolellisesti mallattiin). Kanna-valaisimet tuottavat hieman vihertävän valon, mutta ongelma ei ratkennut silläkään, että kokeilimme  kylmempää valoa tuottavia valaisimia. Ehkä vain opettelen elämään vihertävänbeigehtävänharmaiden laattojen kanssa...

Kuten sanottu, kukaan muu ei tätä väriongelmaa edes ole huomannut, mutta minua se ärsyttää niin paljon, että aiemmasta suunnitelmasta poiketen alakerran pesuhuoneen seiniin tätä laattaa ei tullut.


Anteeksi suttuiset kuvat, ei laajakulmaobjektiivi tällä kertaa pystynyt parempaan.

perjantai 2. marraskuuta 2018

Kodinhoitohuone

Kodinhoitohuone oli "tärkeät huoneet" -listallani alusta asti. En tykännyt edellisen talomme käytävämäisestä kodinhoitohuoneesta, vaan olisin kovasti halunnut tästä uudesta huonemaisen tilan, mutta se ei vain ihan onnistunut. Ihan käyttökelpoiseksi meidän kodari on kuitenkin osoittautunut tällä kolmen kuukauden koekäytöllä.


Kuraeteisestä päin kuvattuna. Oikealla kuivauskaappi. Valaisimina Winledin 12W Kannat, jotka antavat mielestäni hyvän valon.



Eteisen puolelta kuvattuna. Pöytätason alla lattialla on koiran juoma- ja ruokailupaikka, hyllyllä ruokakupit. Pyykkikone ja kuivausrumpu ergonomisella korkeudella. Kalusteet myös täällä Esan Levykalusteelta. Lattialaattana Porcelaingres Just Cementi Grey, josta tykkään ihan hirmuisesti. Seinällä Tikkurilan Hiljaisuus, joka on mielestäni liian vaisu sävy...



Yläkaappien alle on tarkoitus laittaa työpöytä pyykkien viikkaamiseen sun muuhun puuhasteluun. Toiveissa olisi jonkinlainen taittoratkaisu, että pöydän saisi tarvittaessa pois tieltä. Yläkaappien pohjaan laitetaan led-nauha työskentelyvaloksi.
Tähän tyhjään tilaan on myös alusta asti suunniteltu koiran (koirien) peti, mutta tällä hetkellä meidän Ansa nukkuu portaiden alla, sohvalla tai yöpedillään meidän makuuhuoneessa. Sitten kun taloon tulee pentu, koirat joutuvat varmaankin viettämään enemmän aikaa kodinhoitohuoneessa portin takana.
Eteisen puolelta pilkottaa meidän ihana rimaseinä, jonka esittelen sitten, kun se on saatu ihan valmiiksi.



Ison vaatehuoneen puolelta otettu kuva. Vasemmalla kodinhoitohuoneen pikkuvaatehuoneen ovi.



Aivan äskettäin valmiiksi saatu pikkuvaatehuone (noh, lamppu vielä puuttuu), johon toistaiseksi on tungettu kaikenlaista sekalaista (kuten, öh, laatikollinen brandya?). Lasten henkarivaatteet ovat heille sopivalla korkeudella roikkumassa, muut lasten sisävaatteet laitetaan alimpiin mesh-koreihin.



Kuivauskaapin viereisissä kaapeissa sijaitsevat mm. keskuspölynimurin keskusyksikkö ja siivoustarvikkeet.



Pinterestistä bongattu selkää säästävä idea; pyykkikoneen ja kuivausrummun alapuolelle laitettiin matalat laatikot, joihin voi laittaa pyykkikorin, kun koneita tyhjentää tai täyttää.


Ja kätevästi kokoontaittuva pyykkikori voidaan myös säilyttää laatikossa.



Pesukoneen vieressä sijaitsee likapyykkikaappi, jonka ylimpään koriin vaatteet liukuvat näppärästi yläkerran kylppäristä pyykkikuilua pitkin.



Koiranruokaa varten suunniteltiin tällainen ratkaisu.



maanantai 1. lokakuuta 2018

Blingbling-vessa

No, ei tuossa alakerran toisessa vessassa niin hirveän paljon blingblingiä ole, mutta sentään kattokruunu ja kimalletta seinissä (Tikkurilan Taika Stardust, joka näkyy kyllä valitettavan huonosti valkoisessa seinässä). Onhan toki tapetissa (Feathr Firefly) tietynlainen kimmeltävä efekti. Oikeanpuoleiselle tyhjälle seinälle olen ajatellut hankkia vielä jonkun pinkkisävyisen taulun tai tauluparin.


Allaskaluste ja seinäkaappi ovat Ikeasta, niin kuin muidenkin wc-tilojen kalusteet. Laitoimme jo edelliseen talon vessoihin Godmorgon-kalusteet, ja olimme niihin todella tyytyväiset. Kylpyhuonekalusteethan ovat pääsääntöisesti hyvin kalliita, joten näissä oikeasti tuli säästöä, mutta ei mielestämme laadun kustannuksella. Taso on Bauhausista ja allas Otsosonin Luoto. Pönttö on Villeroy&Bochin, valopeili Tammiholman. Myös tässä vessassa hana on Hansgrohen Talis Select S ja lattialaatta Mark Graphite Mosaico Esagono, johon täällä kokeiltiin tummempaa saumalaastia. (Huono idea; hieno kuvio näkyy paljon huonommin.)

Tässä tilassa on toinen talon kahdesta ärsytyksen aiheesta (toisesta juttua sitten myöhemmin). Sisustussuunnittelija oli laskenut, että seinä-wc:n telineen kotelointi lyhentäisi pitemmän seinän mittaa 20 cm, kun se todellisuudessa lyhensikin 30 cm. Alkuperäisessä suunnitelmassa allaskalusteen päähän jäi tyhjä tila, johon olisi mahtunut bide-suihku piiloon. Kun sitten selvisi, että pitkä seinä lyhenikin 30 cm 20 sijaan, laskeskelin vain, että kyllähän se kaluste (100 + 60 cm) edelleen tuohon mahtuu, mutta unohdin koko suihkun. Nyt sitten oli pakko tunkea sekä suihku että roskis pöntön "väärälle" puolelle, koska muuten laatikot eivät mahdu aukeamaan. Ylipitkä suihkuletku on ruma ja hankala ja vuotaa normaalipituista herkemmin. Olisi pitänyt ottaa 120 cm leveä kaluste (neljällä laatikolla), jossa olisi ollut ihan tarpeeksi säilytystilaa ja jonka laatikot olisivat olleet myös helpommat avata kuin nuo hirmu suuret (100 cm).


lauantai 22. syyskuuta 2018

Lakritsivessa

Eteisen pikkuvessastahan piti tulla jollain tapaa mieleenpainuva. Viimeiseen asti vessaan suunniteltiin  näyttävää valokuvatapettia, kunnes eräänä päivänä muutin mieleni yhden Pinterest-kuvan nähtyäni. Tästä kerroinkin jo aiemmassa postauksessa. Ja niin tuli vessasta musta.


Kaikki seinät maalattiin Tikkurilan Takoraudalla, stretch-katto otettiin kiiltävän mustana ja lattialaattaksi valikoitui Mark Graphite Mosaico Esagono. Allas ja allaskaluste ovat Ikeasta, seinäpönttö Keramagin. Hana on Hansgrohen Talis Select S, johon olemme kovasti tykästyneet. Vieraatkin ovat osanneet sitä melko hyvin käyttää. Valopeilin ostin rautakaupasta heräteostoksena, se kun oli halvalla myytävä esittelymalli. Valitettavasti emme tykkää peilin valoista yhtään, ja vähän pienenkin näköinen se on.

Vessasta tuli paljon isompi kuin mitä piirustuksien perusteella kuviteltiin. Siksi allaskalustekin on vähän minimaalisen näköinen, ja nurkkaan jää hassu tyhjä tila. Lisää säilytystilaa en kuitenkaan tänne kaipaa, pikkuvessassa kun ei ole tarkoitus hiustenkuivaajaa sun muuta härpäkettä säilyttää. Ehkä nurkkaan löytyy joku sopivan kitsch koriste-esine?


domzpomyslem.pl
Tässä minua inspiroineessa Pinterest-kuvassa oli seinällä gorillataulu, ja meidänkin vessaan halusin jotain samantyyppistä. Ihan yhtä vangitsevaa katsetta ei meidän Ansasta irronnut, mutta ei senkään intensiivistä tuijotusta voi olla huomaamatta.


Tämä valkoinen huuhtelupainike olisi pitänyt muihinkin vessoihin ottaa. Ei näy jokainen sormenjälki niin kuin niissä kahdessa muussa...
Musta roskis ja vessaharja ovat vielä hakusessa. Maton tarpeellisuutta olen miettinyt; toisaalta sellainen olisi mukava jalan alla, mutta en millään haluaisi peittää hienoa laattaalattiaa.

Ekassa kuvassa tarkkasilmäinen huomaa mustan saippuapullon. Kyseessä on Dermosilin lakritsisaippua, joka paitsi sopii vessaan hienosti värinsä puolesta, on myös kertakaikkisen ihanan tuoksuinen. Suosittelen, varsinkin jos haluat, että kädet pestyäsi sinulta kysytään: "Onko sulla karkkia?". (Näin on käynyt!)

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Vihdoinkin lattiaa

Aiemmin keväällä lattiavalujen hidas kuivuminen myöhästytti koko projektia. Nyt alakerran lattiavalun epätasaisuus on hankaloittanut lattioiden viimeistelytöitä. Jo valujen jälkeen oli nähtävissä, että yläkerran lattiat olivat huomattavasti tasaisemmat ja huolellisemmin tehdyt kuin alakerrassa (eri miehet tekijöinä).  Alakerran kuoppaisuus on teettänyt paljon lisätyötä. Tasoittamiseen, jyrsimiseen ja hiontaan on kulunut kymmeniä työtunteja. Asiaa ei ole suinkaan helpottanut lattiamateriaaliksi valittu liimattava vinyylilankku, joka vaatii erittäin tasaisen alustan.

Kuoppien tasoitusta

Modernia taidetta lattiassa


Nyt vihdoin ollaan päästy lattioita laittamaan.  Laattalattiat ovat jo valmiit muualla paitsi saunassa ja pesuhuoneessa, jotka jäävät aikataulusyistä myöhemmin viimeisteltäviksi joka tapauksessa.

Yläkerran kylpyhuone


Yläkerran kylpyhuoneen suihkukoppero


Eteisen pikkuvessa

m
Makuuhuoneen vessa; sama laatta kuin pikkuvessassa, mutta tummempi
 saumausaine ja vähemmän valottunut kuva.

Kodinhoitohuone - täynnä kiintokalusteita, joiden asennus alkaa maanantaina.


Vinyylilankku saatiin eilen asennettua melkein koko yläkertaan. Makuuhuoneista aloitettiin, ja niihin lankut laitettiin tasaiseen tiililadontaan, joka ei näyttänyt hyvältä (kuvakonsultaatio puhelimitse). Niinpä vaihdettiin ladontatyyliä ja muut huoneet tehdään "sekaladonnalla" (lieneekö tälle joku oikea termikin?). Toivottavasti nuo makuuhuoneiden lattiat eivät kovasti pistä silmään jatkossa. Tuleehan sinne kalusteita ja matot kuitenkin, niin tuskin häiritsevät liikaa.

Tiililadonta


Sekaladonta





Täällä mummulassa on myös Pergon vinyylilankkulattia, joten sitä on jo päästy testaamaan käytännössä. Ihanan hiljaisesti kävelee koira kynsineen lattialla, mutta vähän häiritsee "muovilattian ääni", kun samainen koira esimerkiksi liukuu makuuasentoon tai kun itse liu'uttaa jalkaa lattiaa vasten. Yritän kovasti muistella niitä järkyttäviä kynnenjälkiä entisen talomme parketilla, ettei harmittaisi tämä meidän halpisleikkiparkettilattia.




keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Pikapäivitys muuttohässäkän keskeltä

Paniikki ja stressi on täällä. Nykyisen talon pitää olla tyhjä ensi viikon maanantaina, ja uusi talo ei todellakaan tule olemaan silloin valmis. Plan B otetaan käyttöön, ja viikoksi-pariksi majoittaudumme (vielä tyhjään) mummulaan naapuritontille.

Ei ole paljon ehtinyt päivitellä blogia, mutta laitetaan nyt pari kuvaa todistusaineistoksi siitä, että kyllä siellä raksalla jotain tapahtuu.

Vinyylikaton laittoa; portaiden runkoa näkyy myös kuvassa.


Portaat melkein valmiit; samoin vinyylikatto korkeassa tilassa.


Alakerran vessojen lattialaattojen sommittelua etuterassilla.






perjantai 25. toukokuuta 2018

Laattoja ja saumoja, osa 3

Saumalaastigate valkoisten laattojen osalta on vihdoin ohi. We have a winner: Weberin Marble.

Weberin Marble. Saumausjälki ei-ammattilaisen. ;)

Viides kerta toden sanoi... (Sori, ylivalottunut kuva.)

Yläkerran suihkun jokikivimenetys ei enää harmita juurikaan, koska löysin nopeasti kivan laatan tilalle. Sain taas Vehoniemen Laattamyymälässä hyvää palvelua, kun törmäsin paikalle kertoen murheellisen tarinan jokikiven sopimattomuudesta. Luottomyyjämme Pertti katsoi kantamaani isoa lattialaattaa, johon yhteensopivaa pikkulaattaa hain, ja nosti telineestä näytille harmaan kivikuvioisen mosaiikkilaatan. Se oli täydellinen! Sitä oli myös sopivasti varastossa, joten sain ostaa loput heti mukaani.

Vasemmalla Porcelaingres Just Cementi Grey, oikealla Monocibec Dolomite Moon Mosaico.

Suihkukopperossa on aika jyrkät kaadot, minkä takia pikkumosaiikki on hyvä valinta. Siivouksen kannalta ei sitten ehkä olekaan, mutta onhan meillä höyrypesuri -- ja mies, joka on höyrypesurin ihan itse ostanut.

Tänään saatiin myös alakerran vessojen lattialaatat. On ne mageet, vaikka itse sanonkin!

Mark Graphite Mosaico Esagono 

Loppuhuipennuksena vielä kuva meidän mahtavasta oranssista kuraeteisen nurkasta. Jos tää olis face, laittaisin monta sydänsilmäemojia!

Saumat vielä puuttuvat, mutta Kiillon Roosa vaikuttaa ok vaihdoehdolta.






keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Laattoja ja saumoja osa 2

Täydellisten saumalaastien metsästys jatkuu. Kukapa olisi arvannut, että tähänkin voi kuluttaa näin paljon aikaa... Jotkut asiat vain haluaa tehdä perusteellisesti; niinpä mies on askarrellut useamman koekappaleen kipsilevyn palasesta ja laatta+saumalaasti -yhdistelmästä. Näitä on sitten raijattu kotiin eri valaistusolosuhteissa ihmeteltäviksi.

Iskä askartelee lasten kanssa.


Meidän valkoinen seinälaatta (Porcelaingres Just Grey Super White) ei nimestään huolimatta todellakaan ole mikään supervalkoinen, vaan ennemminkin harmahtava. Sen kanssa on nyt käytännössä testattu kolme saumalaastia, joista yksi oli liian harmaa ja kaksi liian valkoista.

Laatta näyttää ihan harmaalta valkoisen sauman vieressä.

Piipahdinpa sitten Vehoniemen laattamyymälään etsimään parempaa vaihtoehtoa. Miran valikoimista näytti löytyvän täydellinen sävy -- ainakin mallipuikossa väri täsmäsi todella hyvin laatan kanssa. Toivomme, että tämä olisi hyvä myös oikeassa elämässä.

Oikeanpuoleinen malli on todennäköisin voittaja.


Harmaa lattialaatta (Porcelaingres Just Cementi Grey) oli helpompi mätsättävä; jo toisella yrityksellä löytyi mielestämme täydellinen vaihtoehto.

Weberin Deco Grey it is.

Pirteän oranssien laattojemme kanssa joudutaan tekemään kompromissi, koska kivaa vaaleanoranssia saumalaastia nyt ei vain ainakaan tähän hätään löydy. Toivomme, että Kiillon Roosa toimii edes kohtalaisesti.

Kun mikään vaihtoehto ei ole niin hyvä kuin toivoisi... Kuvassa Miran valikoimaa.

Ja koska aikaa ja energiaa ei taida enempää riittää tähän saumalaastiprojektiin, valikoitunee suihkuseinälle ja alakerran vessojen lattioihin näppituntumalla "joku tumma" sauma.

Lisää kuvateksti

Valitettavasti meidän laattavalintaprosessi ei kokonaisuudessaan sittenkään ole vielä taputeltu. Kävi nimittäin niin, että yläkerran suihkukoppiin kauan haaveilemani jokikivi saatiin vihdoin tilattua, mutta kukaan ei ollut muistanut vihjata neitsytrakentajille, että tällainen normaalia paksumpi kivi olisi pitänyt ottaa huomioon jo lattiaa valaessa... Kätevää ei ole, jos suihkuosaston lattia on korkeammalla kuin muun kylpyhuoneen. Pitänee siis etsiä uusi laatta suihkuun ja koristella tällä jokikivellä sitten vaikkapa kiukaan tausta saunassa.

Jos jotain tällaista. (kannustalo.fi)