Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ikkunat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ikkunat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. joulukuuta 2017

Lattiat valettu ja ikkunat asennettu

Nyt on raksalla menty huima harppaus eteenpäin. Alakerran, kuistin ja autotallin lattiavalut on tehty sekä ikkunat on asennettu. Talon puolella tuntui jo lämpimältä. Ero edelliseen käyntiini oli huima. Ensimmäistä kertaa raksalla tuntui, että olin sisätiloissa. Ja kyllä isot ikkunat olivatkin komeat paikoilleen asennettuina. Ikkunoiden väritys välilistoineen ja tiivisteineen meni aivan nappiin, kiitos Tiiville siitä. Autotallin valun pintaan oli hieraistu Mastertop sävyltään ranskanharmaa. Sekin oli justiinsa eikä melkein autotalliin sopiva sävy.

Muutenkin raksalla hommat etenevät hienosti. Erityismaininta Hirviniemen "pojille", joilta tulee kysymyksiä silloin kun tarvetta on ja whatsapp-viestejä kuvien kera työmaan edistymisestä. Näin tämän pitääkin toimia. Pitää vielä kerran mainita tyytyväisyydestäni talotoimittajan valintaan (Hevi-kivitalot) ja erityisesti siihen, että talo tehdään noista EPS-valuharkoista. Sen verran on ollut kostea syksy ja alkutalvi, että hirvittänyt olisi, jos rungossa olisi villoja tai muuta kosteudelta varjeltavaa materiaalia. Alla sitten kuvia tämän hetken vaiheesta.

Autotallin valmista lattiaa. Pinnassa Mastertop100 värinä ranskanharmaa. Ei tarvitse vaivalloisia epoksi- tai ureapinnoitteita.

Autotallin lattia jatkuu yhtenäisenä teknisen tilan puolellle. Teknisen tilan ja autotallin tulee erottamaan toisistaan paloluokiteltu puuseinä ja palo-ovi.

Autotallin oviaukko. Nosto-ovi odottaa asennusta muovin takana näkyvässä paketissaan.

Kuisti valettuna ja huputettuna.

Näkymä kodinhoitohuoneesta vaatehuoneen ja vessan läpi makuuhuoneeseen. Makuuhuoneen suuri, lattiaan saakka ulottuva ikkuna on jo paikoillaan, vaikkei sitä juuri huomaakaan, että siinä on lasi.

Näkymä kodinhoitohuoneesta vessan läpi saunaan ja pesuhuoneeseen. Keskellä lepää Tiivin Kristallisarjan ulko-ovi Yale Doorman älylukolla varustettuna.

Upeat olohuoneen isot ikkunat.Yksi ruutu on siis 220 cm leveä ja 255 cm korkea.

Näkymä alakerran makuuhuoneesta.

Karmin sävy RAL9016 Traffic White, välilistat ja tiivisteet musta, ulkopuoli RR33 musta.

Keittiön ikkuna. Näkymä mummulaan.

Yläkerran aulan ranskalaisen parvekkeen ovi. Tiiviltä sai oven, johon oli integroituna lasikaide. Tyylikäs ja vaivaton ratkaisu verrattuna ulkopuolelle viritettäviin kaideratkaisuihin.


Oven saa auki perinteisesti kahvasta alaspäin vääntämällä.

Tai tuuletusasentoon (kippi) kahva ylöspäin kääntämällä.

Vasemmalla monitoimihuoneen kiinteä ikkuna ja päädyssä monitoimihuoneen, työhuoneen ja makuuhuoneen avattavat ikkunat.

Mummula monitoimihuoneesta katsottuna.

Ikkunoina Tiivin Kristalli Valo -ikkunat Pilkingtonin SunCool 30/70 -laseilla. Sisältäpäin näkymä on kirkas, ulkoapäin lasit ovat kuin auton tummennetut ikkunat. Musta ulkokarmi sopii näihin upeasti.


Tästä kulmasta ikkunat ovat kuin peilit.


keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Ikkunat ja ovet on vihdoin valittu

Aikaavievä ikkunoiden ja ovien toimittajan valinta on viimein tehty. Meille tulee Tiivin ovet ja ikkunat!

Oliko prosessi helppo ja kevyt? No ei ollut. Hevi-kivitalot tarjosi toimituspakettiin mukaan HR-ikkunoita (malliston kärkipään tuotteet "olemattomalla" U-arvolla 0,55) ja jämerätekoisia Isoniemen termoluokan ovia.  En ollut aikeissa vaihtaa niitä paketista mihinkään. Sitten avasin "pandoran lippaan" ja tiedustelin paljonko saisin hyvitystä, jos vaihtaisin ikkunat suuremman U-arvon ikkunoihin. Tämän jälkeen innostuin pyytämään tarjousta tässä lähellä olevalta ikkunatehtaalta, HIT-ikkunoilta, ikään kuin referenssiksi paketin mukana tuleville laseille. Nopeasti tarjouksen saatuani kilpailutuksen näennäisestä vaivattomuudesta innostuneena lähetin tarjouspyynnön Pihlalle. Nälkä kasvoi syödessä ja yhtäkkiä huomasin vertailevani 10 eri ikkunavalmistajan tarjouksia. Päätin laajentaa tarjouskilpailun koskemaan myös asuntomme ovia ja "soppa" olikin valmis. Tarjouspyyntöjen tarkentaminen ja päivitettyjen tarjousten vertaaminen oli yllättävän rasittavaa puuhaa. Ja varmaan myös ikkunatehtaiden tarjouslaskijat tunsivat kohdallamme samoin laskiessaan esim. viidettä kertaa uutta tarjousta meille.

Saimme tarjoukset (ja useammat versiot niistä) kaikilta toimittajilta, joille tarjouspyynnön lähetimme.  Kilpailutuksessa mukana olivat HIT, Pihla, Alavus, HR, Piklas, Skaala, Domlux, Tiivi, Lammin ja Klas1. Tässä vaiheessa kiitokset kaikille yllämainituille firmoille, jotka käyttivät aikaansa sorvatessaan tarjousta mielemme mukaiseksi. Kaikki Tiiviä lukuunottamatta vieläpä turhaan. Lopulta usean kierroksen jälkeen tarjoukset saatiin vertailukelpoisiksi ja ehkä hieman yllättäenkin hintapyyntö paketista erosi toimittajien välillä vain vähän.

Mikä sitten kallisti vaakakupin Tiivin tuotteisiin? Tiivi vastasi erittäin nopeasti sähköpostikyselyihin, nettisivut olivat raikkaat sekä informatiiviset, myyjä oli hienosti ajan tasalla vaatimustemme ja toivomustemme suhteen osaten tarjota meille oikeanlaisia tuotteita. Meitä erityisesti viehätti moderni ulkonäkö, joka korostui Kristalli-sarjan avattavissa piilosaranoin ja modernein sisäpuiteleikkauksineen varustelluissa, tyylikkäät intergoidut sälekaihtimet sisältävissä ikkunoissa. Toinen tärkeä ominaisuus oli, ettei ikkunoiden ja ovien valitulla ulkovärillä (musta) ollut vaikutusta pitkään takuuaikaan (mm. Kristalli-sarjan ovilla on 15 vuoden suoranapysymistakuu). Tällainen on ulko-ovemme. Tiivi tarjosi myös Yale Doorman -älylukkojen asennusta kohtuuhintaan suoraan tehtaalta Kristalli-sarjan oviin. Ranskalaisen parvekkeen oveksi tarjottiin kippi-toiminnolla varustettua, integroitavalla lasikaiteella varustettua mallia, jota emme edes tienneet olevan olemassakaan. Nyt tiedämme ja meille on tulossa sellainen.

Rehellisyyden nimissä on todettava, että ennen tarjouspyyntöjen lähettämistä meidän olisi pitänyt selvittää huomattavasti tarkemmin, mitä ominaisuuksia haluamme ikkunoiltamme ja oviltamme - näin olisimme säästäneet sekä omaa että ikkunatehtaiden tarjouslaskijoiden aikaa. Yksi toimittaja karsiutui sen tähden pois, ettei sen avattaviin ikknoihin voinut laittaa ikkunalasien väliin itegroitavia sälekaihtimia. Tämän toki hoksasin vasta kolmannella tarjouskierroksella. Toinen karahti taas siihen, ettei voinut tarjota mustille oville takuuta ollenkaan. Eräs toimittaja karsiutui kiinteiden ikkunoiden sisäpuoliseen ikkunalistoitukseen ja joku vanhanaikaisiin koristeleikkauksiin avattavien ikkunoiden sisäpuitteissa. Nämä olisi voinut karsia pois jo ahkeran googlettamisen seurauksena (ottaen huomioon, että olisimme muka tienneet alusta alkaen mitä etsimme).

Alle olen listannut asioita, jotka olisi hyvä selvittää itselle ennen ensimmäistäkään tarjouspyynnön lähettämistä (olisi kannattanut tehdä myös omalla kohdallamme kunnolla):

  1. Mikä on haluttu ovien ja ikkunoiden karmisyvyys? Tällaisessa 350 mm EPS-valuharkossa sen tulisi olla mielellään yli 200 mm. Jos otat esim. ulko-oven molemmin puolin ikkunat, varmista että karmisyvyydet "stemmaavat"varsinkin, jos otat ikkunat ja ovet eri toimittajalta.
  2. Minkä kokoisia ikkunoita halutaan? Rakennuslupakuva on hyvä lähettää tarjouspyynnön mukana (ja mielellään sellainen, minkä aukkojen kokojen merkinnöistä saa selvän)
  3. Mitkä ikkunat haluat avattaviksi ja mitkä saavat olla kiinteitä?
  4. Millaiset sälekaihtimet haluat ikkunoihin? Integroidut yhdellä pyöreällä säätönupilla vai ikkunan ulkopuolella roikkuviin pölynkerääjiin? Ja väri?
  5. Minkä U-arvon ikkunat ja ovet laitetaan? Kaikki ovat nykyään 1,0 tai alle, joten pienen lämpöhävikin tuotteista on joka tapauksessa kysymys.
  6. Mihin ikkunoihin laitetaan auringonsuojalasitus ja mihin huurtumisenestopinnoite? Entä tuleeko äänieristyslasitusta tai itsepuhdistuvaa lasitusta?
  7. Saako kiinteissä ikkunoissa olla sisäspuolinen lasituslista vai onko lasielementit oltava upotettuna karmiin?
  8. Millainen leikkaus avattavien ikkunoiden sisäpuitteessa tulee olla? Moderni suora vai koristeellisempi pyöristetty/pykälletty reuna?
  9. Tuleeko avattavissa ikkunoissa olla piilosaranat (tällä vaihtoehdolla toimittajat rajautuvat kahteen)?
  10. Mitkä ikkunat tarvitsevat 6 mm turvalasituksen (alle 70 cm korkeudella olevat, myös ulkopuolelle jos esim. terassi tai oleskelupiha)?
  11. Mitkä ikkunat tarvitsevat putoamisvaaran vuoksi laminoidun lasituksen?
  12. Minkä väriset ikkunat ja ovet tulevat? Onko ulkopuoli ja sisäpuoli eri väriset? Tuleeko perusvalkoinen (kellertävä listavalkoinen), mikä näyttää esim. paperivalkoisen seinän vierellä karmealta vai oletko valmis maksamaan lisähintaa erikoissävyistä?
  13. Tuleeko oviin älylukkoja? Voiko niitä ylipäätään asentaa tarjolla oleviin oviin?
  14. Tuleeko erikoiskorkeita ovia (useilla korkein ovi on 2290 mm)?
  15. Mihin tarvitaan palo-ovet ja -ikkunat (nämä on muuten ainakin tuplat normaalituotteita kalliimpia)?
  16. Pitääkö ikkunoiden läpäistä kännykkäsignaalia (tällä vaihtoehdolla toimittajat rajautuvat yhteen joka ei toistaiseksi tarjoa ominaisuutta kuin 1,0 U-arvon avattaviin ikkunoihin)?
  17. Tuleeko ranskalaista parveketta? Pitääkö olla integroitu kaide?
Tuosta on sitten helppo luoda excel-taulukko, johon voi sitten laittaa noita vaatimuksia ehdottomina tai sitten pisteytettyinä. Taulukosta saa karsittua nopeasti ehdottomat vaatimukset täyttämättömät tarjokkaat. Sen jälkeen voi laittaa tarjoukset saatujen pisteiden mukaiseen paremmusjärjestykseen ja ottaa rinnalle hintatarkastelu. Näin menetellen taulukosta "pullahtaa" voittaja esille ikään kuin itsestään ja rakennuttajan aikaa säästyy paljon tähdellisempään työhön kuten esim. pistorasioiden ja valokatkaisimien valkoisen värisävyjen kartoittamisen 😊.

No kannattiko voimat syönyt, heppoisilla lähtötiedoilla aloitettu kilpailutusprosessi?  Puhtaasti rahan säästämisen kannalta ei, mutta prosessin aikana täsmentyi hienosti millaisilla ominaisuuksilla ja minkä näköiset ovet ja ikkunat haluamme. Ja sellaiset myös saamme. Tässä vaiheessa sanon että ehdottomasti kannatti.



maanantai 27. helmikuuta 2017

Ovista ja ikkunoista

Ulko-ovia, sisäovia, kostean tilan ovia, komeroiden ovia. Liukuovia, lasiovia ja mitä lie ovia. Pikkuhiljaa alkaa tajuta kuinka paljon päätöksiä vielä onkaan edessä, vaikkapa vain ovien kohdalla!

Ulko-ovi on helppo. Tämä. (Väriä ei ole vielä päätetty, kun talonkaan väriä ei tiedetä.)

Bauhaus.fi


Sisäovet ovatkin jo sitten hankalammat. Olen aina tykännyt kolmiosaisista peiliovista (jotka meillä tällä hetkellä on), mutta eiväthän ne moderniin taloon sovi. Jonkinlainen vaakaraidoitus kiehtoisi, ehkä.

                                        
Skaala.com

Eihän ovien pakko ole valkoisia olla! Mutta toistaiseksi minun on vaikea hahmottaa meille muunkaan värisiä. Sisustussuunnittelijan apua odotellessa.

Pesuhuoneen oveksi kiinnostaisi saada joku osin mattalasinen (ehkä kokonaan lasinen olisi liian paljastava mattapintaisenakin, kun käynti pesuhuoneeseen on eteisestä??). Tulisi vähän lisää valoakin eteiseen pesuhuoneen puolelta.

sarokas.fi

Kodinhoitohuoneessa pitää mielestäni olla liukuovi. Ovea pidetään paljon auki, ja oviaukkoon tulee koiraportti (saa vinkata tyylikkäistä porttiratkaisuista), koska huone toimii myös "koirahuoneena" . Seinän sisään liukuvat ovat toki tyylikkäitä, mutta joku nätti ovi (mattalasinen?) olisi pintatoteutuksenakin ihan ok (ja varmaankin edullisempi).

lasiverkkokauppa.fi

Kodinhoitohuoneen ja päämakuuhuoneen välissä sijaitsevaan vaatehuoneeseen on pakko laittaa liukuovet, tavalliset veisivät liikaa tilaa. Makuuhuoneen puoleinen ovi voisi olla myös mattalasinen, ehkäpä jopa kuvalla/kuviolla koristettu... Tämä ovi kun näkyy hyvin makuuhuoneeseen ja itse asiassa ulos asti!

Terassin oveksi tietty ihana suuri lasiliukukovi. En ole halunnut vielä selvittää hintaa, ettei ala ahdistaa...

profin.fi

Ikkunoista olenkin jo sanonut, että haluan isoja ja korkeita. Tämä tarve ei varmaankaan tee talon rakentamisesta yhtään halvempaa, minkä takia olen kovasti yrittänyt myös karsia tarpeettomia ikkunoita. Sellainenhan on esimerkiksi saunan ikkuna! Arkkitehti oli kerrassaan pöyristynyt, kun kerroin, että saunaan ei laiteta ikkunaa, mutta eipä siitä nykyäänkään tule paljon ulos katseltua, varsinkaan kun istutaan selkä ikkunaan päin. Tässä nyt sitten yritän perustella itselleni, että miksi se monitoimihuoneesta olohuoneeseen suuntautuva sisäikkuna on niin tarpeellinen...

Oli miten oli, olohuoneeseen ja makuuhuoneisiin tulee (ainakin lähes) lattiaan ulottuvat ikkunat. Keittiöön haluan isohkon ikkuna (eli ei yläkaappeja ikkunaseinälle)valoisuuden varmistamiseksi, kodinhoitohuoneessa yritän tyytyä vähän pienempään. Ulkoseinän puolella sijaitseviin vessoihin haluan myös ikkunat, kun meidän naistenvessassa tällä hetkellä on ikkuna, ja minusta on tosi kiva, että on luonnonvaloa vessassakin. Omien ikkunatarpeideni lisäksi on otettava huomioon myös ikkunoiden muodot esteettiseltä kannalta, etteivät talon seinät kaikenlaisine ikkunoineen näyttäisi ihan hassuilta ulkopuolelta katsottuna.

Ikkunankarmit tulevat olemaan valkoiset. Niin, kyllähän ne tummat karmit kehystävät ikkunoita tavallaan kivasti, mutta tykkään kuitenkin vaaleasta yleisilmeestä enemmän. Kaihdinratkaisut olohuoneen isoihin ikkunoihin mietityttävät, varsinkin kun olohuone on aika lailla etelään päin, eli auringonpaistetta on odotettavissa. Jotain ratkaisuja olen netistä löytänyt, mutta toivon, että sisustussuunnittelijalla on hyviä ideoita asian suhteen. Saa kertoa, jos on kokemuksia!

Näin, mutta valkoiset karmit. Tykkään, että ikkunoiden välissä on vähän seinää, etteivät ole ihan kiinni toisissaan.

kotijakeittiö.fi