Sivut

perjantai 25. tammikuuta 2019

Yläkerran kylpyhuone

Meidän kylppärimme poikkeaa tavallisesta siinä, että vessanpönttö on pistetty omaan lasikoppiinsa suihkun lasikopin viereen. Ajattelin että tällainen lisätty yksityisyys parantaisi tilan käytettävyyttä, varsinkin sitten kun lapset tuosta kasvavat. Kehtaapa sitten ehkä paremmin joku käydä vessassa/suihkussa/hampaita pesemässä, vaikka toinen olisikin suihkussa/vessassa/hampaita pesemässä.

Vessakopin lasiovi on kokonaan "huurrettu" näkyvyyden estämiseksi, ja suihkun ovenkin piti tulla osin näin käsiteltynä, mutta se oli lasifirmassa unohtunut, eli nyt suihkun lasi on kirkas. (Tai siis olisi, jos joku jaksaisi pitää sen puhtaana.) Toistaiseksi ei ole haitannut, ja voi kai sen myöhemmin itsekin jollain tarrasysteemillä himmentää, jos haluaa.




Vessapaperiteline ja bideesuihkun teline vielä laittamatta...

Koska pöntöltä on jonkin verran matkaa pesualtaalle, täytyi tänne laittaa erillinen bidesuihku. En missään nimessä halunnut sellaista pikkuista allasta suihkuletkun kera, mitä esimerkiksi yleisissä vessoissa usein näkee, joten onneksi oli sirompi vaihtoehto tarjolla; Jika Mio seinä-bide:

laattapiste.fi



Kylppärin kalusteet ovat Ikeasta, niin kuin muissakin vessoissa. Toisesta alalaatikosta lähtee pyykkikuilu, ja laatikon etusarjasta pitäisi askarrella jonkinlainen kippiovi, jotta kuilun käyttö olisi mahdollisimman helppoa. Jospa joku päivä joku askartelisi?




En alunperin kokenut mitenkään merkittävänä suihkun merkkiä tai mallia, koska mielestäni "suihku on suihku". Mies halusi ehdottomasti sadesuihkut, joten taivuin sitten sellaiseen (Hansgrohe Select). 
Kun ensimmäisen kerran kävin tässä suihkussa, koin ahaa-elämyksen -- suihkussa voikin olla ihanaa! Tämän sadesuihkun lempeys oli ihan jotain muuta kuin aiemmat sadesuihkuelämykset. Vaikka suutin on noinkin mitättömän kokoinen, ymmärsimme, että tässä tapauksessa koolla ei ole väliä. Ihmettelimme, kun sadesuihkun suutin oli noin matalalla, mutta huomasimme sitten, että "select"-nappulaan ei ylettyisi, jos se olisi korkeammalla! Molemmissa suihkupäissä kun on nappia painamalla mahdollisuus lempeään tai tymäkkään suihkuun, käsisuihkussa itse asiassa kolmekin erilaista vaihtoehtoa.
Pesuhuoneeseen meille tuli erilaiset suihkut, ja toivon kovasti, että ne vetävät tälle vertoja, etten joudu jatkossakin aina kiipeämään yläkertaan suihkuttelemaan...

Huomaa laatoilla päällystetty kaivonkansi, jonka parissa raksamies askarteli hetken jos toisenkin.

Yläkerran kylpyhuoneessa on yksi vika, joka tosin ei ilmeisesti vaivaa ketään muuta kuin minua. Valkoiset seinälaatat, joita valittiin ja mätsättiin lattialaattoihin pitkään ja hartaasti, eivät olekaan valkoiset. Laattojen väri on kylppärin valaistusolosuhteissa lähinnä greige, eivätkä ne siis ollenkaan sovi lattialaattoihin (joihin ne NIIN huolellisesti mallattiin). Kanna-valaisimet tuottavat hieman vihertävän valon, mutta ongelma ei ratkennut silläkään, että kokeilimme  kylmempää valoa tuottavia valaisimia. Ehkä vain opettelen elämään vihertävänbeigehtävänharmaiden laattojen kanssa...

Kuten sanottu, kukaan muu ei tätä väriongelmaa edes ole huomannut, mutta minua se ärsyttää niin paljon, että aiemmasta suunnitelmasta poiketen alakerran pesuhuoneen seiniin tätä laattaa ei tullut.


Anteeksi suttuiset kuvat, ei laajakulmaobjektiivi tällä kertaa pystynyt parempaan.

7 kommenttia:

  1. Valkoiset laatat on värinä tosi vaikea kun on niin monia sävyjä ja lasituskin vaikuttaa väriin... valaistuksesta puhumattakaan. Voit kuitenkin lohduttautua sillä että ainakin yritit ottaa asian huomioon niin ei tarvii miettii "kun ei hokannut". Hienohan tosta kokonaisuutena tuli.. Itsellä pistää silmään tuo korkea kaappi, se näyttää jotenkin "irralliselta" muuhun kaapistoon nähden, ehkä tuo alareunan korkeusero on syypää

    VastaaPoista
  2. Itse asiassa korkean kaapin alareuna on ihan samalla tasolla kuin allaskaapiston, mutta kuvakulmasta johtuen näyttää olevan korkeammalla. ;)

    VastaaPoista
  3. aaa niin joo, toi allaskaappi taitaakin olla sevempi mikä aiheuttaa harhan

    VastaaPoista
  4. Tulin kurkkimaan missä vaiheessa mennään ja teillähän on projekti edennyt hienosti! Todella kivan näköinen ja viihtyisä koti teillä. Hauska idea tuo wc pöntön laittaminen omaan koppiinsa, uskon että lisää tilan käytettävyyttä juuri kuten kirjoititkin. Tsemppiä jatkoon!

    -Susanna ( http://unelmista-toteutukseen.blogspot.com/ )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Loppumetreillä tosiaan ollaan, saunakin valmis ihan näillä näppäimillä. :)

      Poista
  5. Hyvälle näyttää :) Kysyisin tuosta Jika Mio seinä bide:estä, onko ollut näppärä? Pystyykö veden lämpötilaa säätämään helposti? Pitääkö lavuaarissa siis aukaista hana joka tapauksessa vai onko tämä mitenkään yhteydessä lavuaarin hanan kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups, ei tule enää tätä blogia paljon katseltua, mutta vastaan nyt tällai myöhässä kuitenkin. On helppokäyttöinen ja siis ihan oma kokonaisuutensa, ei ole lavuaariin yhteydessä.

      Poista