Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lattia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lattia. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Vihdoinkin lattiaa

Aiemmin keväällä lattiavalujen hidas kuivuminen myöhästytti koko projektia. Nyt alakerran lattiavalun epätasaisuus on hankaloittanut lattioiden viimeistelytöitä. Jo valujen jälkeen oli nähtävissä, että yläkerran lattiat olivat huomattavasti tasaisemmat ja huolellisemmin tehdyt kuin alakerrassa (eri miehet tekijöinä).  Alakerran kuoppaisuus on teettänyt paljon lisätyötä. Tasoittamiseen, jyrsimiseen ja hiontaan on kulunut kymmeniä työtunteja. Asiaa ei ole suinkaan helpottanut lattiamateriaaliksi valittu liimattava vinyylilankku, joka vaatii erittäin tasaisen alustan.

Kuoppien tasoitusta

Modernia taidetta lattiassa


Nyt vihdoin ollaan päästy lattioita laittamaan.  Laattalattiat ovat jo valmiit muualla paitsi saunassa ja pesuhuoneessa, jotka jäävät aikataulusyistä myöhemmin viimeisteltäviksi joka tapauksessa.

Yläkerran kylpyhuone


Yläkerran kylpyhuoneen suihkukoppero


Eteisen pikkuvessa

m
Makuuhuoneen vessa; sama laatta kuin pikkuvessassa, mutta tummempi
 saumausaine ja vähemmän valottunut kuva.

Kodinhoitohuone - täynnä kiintokalusteita, joiden asennus alkaa maanantaina.


Vinyylilankku saatiin eilen asennettua melkein koko yläkertaan. Makuuhuoneista aloitettiin, ja niihin lankut laitettiin tasaiseen tiililadontaan, joka ei näyttänyt hyvältä (kuvakonsultaatio puhelimitse). Niinpä vaihdettiin ladontatyyliä ja muut huoneet tehdään "sekaladonnalla" (lieneekö tälle joku oikea termikin?). Toivottavasti nuo makuuhuoneiden lattiat eivät kovasti pistä silmään jatkossa. Tuleehan sinne kalusteita ja matot kuitenkin, niin tuskin häiritsevät liikaa.

Tiililadonta


Sekaladonta





Täällä mummulassa on myös Pergon vinyylilankkulattia, joten sitä on jo päästy testaamaan käytännössä. Ihanan hiljaisesti kävelee koira kynsineen lattialla, mutta vähän häiritsee "muovilattian ääni", kun samainen koira esimerkiksi liukuu makuuasentoon tai kun itse liu'uttaa jalkaa lattiaa vasten. Yritän kovasti muistella niitä järkyttäviä kynnenjälkiä entisen talomme parketilla, ettei harmittaisi tämä meidän halpisleikkiparkettilattia.




torstai 19. huhtikuuta 2018

Pientä päivitystä raksalta

Tässä viime viikkoina on välillä tuntunut, ettei raksalla tapahdu mitään. Sitä niin malttamattomana odottaa, että seiniin saisi maalit ja kosteisiin tiloihin laatat tai jotain muuta isoa muutosta tapahtuisi.

Keittiöt ja muut kiintokalusteet (khh, kuraeteinen, eteinen ja komentokeskus) on nyt tilattu hikisen mittaussession jälkeen. Muutama yllätys tuli mittauksissa, mutta onneksi ne olivat pääosin positiivisia, eli saadaankin vähän enemmän kaappisenttejä kuin alunperin kuviteltiin. Yksi mittaus oli valitettavasti negatiivinen, minkä seurauksena raksamiehet joutuivat rakentamaan kodinhoitohuoneen oviaukkoon vähän lisää seinää... Onneksi tähän tulee seinän päälle liukuva liukuovi, niin puuttuvista senteistä ei muodostunut isompaa ongelmaa kuitenkaan.

Äkkiäkös yhtä seinää vähän kasvatetaan.

Lattian kuivumista on odoteltu pitkään. Tällä viikolla kosteuksia taas mittailtiin, ja vihdoin ovat sellaisella mallilla, että laattoja uskaltaa alkaa laittaa. Pitäisi siis vissiin päättää ne loput lattialaatat sitten?? Vinyylilattia saa vielä hetken odottaa kuivempia olosuhteita. Yhteen paikkaan vinyylilankut kuitenkin asennetaan ihan kohta; yläkerran käytävän komeroon, jotta saadaan ilmanvaihtokone asennettua.

Tähän ensin lattia, ja sitten hirmuinen kone tuonne johtoviidakon seuraksi.

Märkätilojen seiniin on laitettu vesieristeet, joten kohta alkaa laatoitus.

Yläkerran kylppäri; oikealla suihkutila shampoohyllyineen, seinän taakse tulee "vessakoppi". Vasemmassa takanurkassa näkyy pyykkikuilun aukko lattiassa.

Monitoimihuoneessa kulkee liesituulettimen putki. Raksamiehemme keksivät tehdä putkeen pari mutkaa, että ei jäisi putken takainen nurkka hyödyttömäksi tyhjäksi tilaksi. Tähän kohtaan rakennetaan miehen "perhonsidontakaappi" työpöytineen ja hyllyineen.









tiistai 26. joulukuuta 2017

Lattiapäätös ja siihen liittyvät ilonaiheet

Vinyylilankkuun lattiamateriaalina päädyttiin jo monta kuukautta sitten, sekä taloudellisista että koirankynsisyistä. Lattian tarkempi valinta olikin sitten pidempi prosessi. Pergolta tilattiin mallipaloja kahteenkin otteeseen syyskuussa, mutta jotenkin mikään niistä ei sykähdyttänyt niin, että olisi lähdetty tilausta tekemään. Päätin tilata vielä muutaman Quickstepin mallipalan, kun niitä olin katsellut rautakaupassa. Ja taas syynättiin ja vertailtiin, kattolampun valossa ja ikkunan vieressä (aika säälittävää vain on luonnonvalo tähän aikaan vuodesta). Sävynä meitä molempia miellytti eniten Quickstepin "Tammi Ajopuu beige", joka oli kyllä  ihmeellisen saman näköinen kuin Pergon "Modern nature tammi". (Huomasimmekin sitten, että näillä kahdella oli sama koodinumero, minkä jälkeen selvisi, että Pergo ja Quickstep ovat oikeastaan samaa firmaa.) Valitettavasti tämä mieluisa malli oli kuosiltaan kovin oksainen, joka taas ei modernin talon henkeen mielestämme sopinut. Niinpä loppusuoralle pääsivät Quickstepin "Tammi Sea breeze natur"  ja Pergon "Light nature tammi", joista edellinen oli "rouheampi" ja tietyssä valossa vähän vihreään vivahtava ja jälkimmäinen taas sileäpintaisempi ja valosta riippuen hieman punertavaan vivahtava.


Päätimme, että visiitti Grado-portaiden näyttelytilaan ratkaiskoon lopullisen valinnan. Portaathan ovat tavallaan lattian jatkumo, joten niiden on syytä sopia lattian sävyyn, jos ei nyt täydellisesti, niin ainakin melkein. Meille tuleviin tammiportaisiin voidaan valita sävy useammasta eri vaihtoehdosta, joten toivoimme, että joku sävyistä sopisi jompaan kumpaan finalistilattiaan. Ja tadaa! Sävy nimeltään "Smoke" oli TÄYDELLINEN pari Pergon vinyylille! Kuvassa lattiamalli näyttää hieman punertavammalta, mutta mielestäni eroa ei juurikaan huomannut luonnossa.



Quickstepin finalisti sen sijaan ei sopinut millään lailla mihinkään sävyvaihtoehtoon. Siispä meidän tuleva lattiamme on Pergon "Light nature tammi"!

Seuraava lattiaan liittynyt huolemme oli sen sopiminen keittiön työtasojen väriin. Massiivitammiset työtasot jatkuvat päädyissä lattiaan, joten niiden on ihan pakko sopia sävyltään lattiaan. Esan Levykalusteella tammitasoille on kaksi vaihtoehtosävyä; tammi ja huurretammi. Normitammea emme sen keltaisuuden takia halua, joten huurretammi on käytännössä ollut ainoa mahdollisuus. Paitsi että olin alkanut epäröidä tätä valintaa, koska jokin näytepalan sävyssä häiritsi silmääni. Mielestäni näytti siltä, kuin puu olisi sivelty ohuelti harmaalla maalilla! En tykännyt. Oli siis heitetty ilmaan ehdotus, josko ottaisimme tasot käsittelemättöminä ja ihan itse puunaisimme ne sopivan sävyisiksi. Ihana Helena oli todennut, että tämä ei olisi mahdotonta, mutta aikamoinen urakka kylläkin.

Tasojen käsittelyn hankaluus mielessäni astuin keittiöliikkeen ovesta sisään vastavalittu lattiamalli kainalossani. Myymälään oli aivan äskettäin päivitetty pöytätasojen mallipalat ja myös mallisaareke, joka sopivasti sattui olemaan juurikin huurretammesta. Riemuni oli suuri, kun totesin uuden tason sävyn miellyttävän silmääni selvästi aiempaa enemmän. Kun sitten asetin lattiamallipalan tason juurelle, piti vähän tuulettaa, kun näin, että sävyt sopivat tarpeeksi hyvin yhteen, eikä meidän siis tarvitse alkaa isotöiseen tasojen käsittelyyn. Kuten kuvasta näkyy, työtason kirjavuus ei ole lainkaan haitaksi, kun yritetään mätsätä sävyjä toisiinsa.

Oikealla tulevan lattian mallipala, vasemmalla toinen finalisti Quickstepiltä.

Uutuutena Esalla on nyt saatavana sormiliitokset tasojen kulmaan, ja sellaiset meille varmaan tuleekin. (Sori, ei oo tästä kuvaa.)



tiistai 12. joulukuuta 2017

Taas jälleen kerran laattapohdintoja

Että voi olla vaikeaa saada laattoja päätettyä! Kun alun alkaenkin niiden valinta on ollut haastavaa, niin sitten kun on vihdoin päätetty jotain, selviää että kyseinen laatta joko a) ei sovi suunniteltuun käyttökohteeseen, b) maksaa about 300 egeä neliöltä tai c) on ehkä kuitenkin liian hankala asennettava.

Kävin sisustussuunnittelijan kanssa jo toista kertaa Vehoniemen laattamyymälässä. Toiveikkaana kuvittelin, että tämä reissu olisi helppo ja nopea ja lopputuloksena olisi täydellinen lista talon laatoista. Valitettavasti kaikkia lopullisia päätöksiä ei tälläkään vierailulla saatu tehtyä.

Edelleen oltiin molemmat sitä mieltä, että Porcelaingresin Just Cementi Grey-värisenä olisi hyvä valinta lattiaan. Itse asiassa taidan haluta sen sekä pesuhuoneen, kodinhoitohuoneen että yläkerran kylpyhuoneen lattiaan.

porcelaingres.com

Yläkerran kylpyhuoneen kaikki seinät ja pesuhuoneen seinät suihkuseinää lukuunottamatta haluaisimme valkoisesta laatasta (30x60 tai 60x60). Harmittavasti suurin osa valkoisista laatoista näytti kovin harmailta tai sinertäviltä tai vihertäviltä tai beigeiltä... Yksi hyvän värinen valkoinen säväytti -- sitä olikin sitten saatavana ainoastaan koossa 50x110. Uuh, ei kuulostanut laatoittajan unelmalta. Voipi olla että palaamme takaisin alkuperäiseen suunnitelmaan ja Porcelaingresin Just Greyn Super Whiteen, joka oli sävyltään ja tuntumaltaan ihan kiva.

porcelaingres.com

Suurin valinnanvaikeus on ollut suihkuseinä, josta halutaan tumma ja mielenkiintoinen. On mietitty luonnonkiveä, erilaisia mosaiikkeja ja viimeksi sitä ihanaa aaltokuvioista laattaa, mutta vaihtoehto toisensa perään on hylätty syystä tai toisesta.

Olin jälleen kerran jättänyt suihkuseinäasian hautumaan ja surffasin sen sijaan netissä etsien sopivaa laattaa kuraeteisen seinään. Siihenkin haluan jotain vähän erilaista, ja värikkäitä laattoja ensin katseltuani päädyin tutkimaan kuusikulmaisten laattojen valikoimaa. Törmäsin sitten jännän näköiseen suurikokoiseen (n.30x30) hexagon-laattaan! Kyseessä oli Coralstone Melange Black.


tarjouslaatat.fi

Laitoin miehelle viestiä, että löysin komean kuusikulmaisen laatan. Vastauksena tuli nopeasti, että hän INHOAA kuusikulmaisia laattoja, kun ovat niin vanhanaikaisen näköisiä. Lähetin kuitenkin kuvan, johon tuuliviirimieheni ripeästi totesi, että onpa hienoja! Myöhemmin itseäni alkoi epäilyttää, että tulisiko kuraeteisestä kovin synkkä, jos olisi iso seinä tuollaista laattaa. Mies oli jo kuitenkin täysin menettänyt sydämensä "GOT- ja Star Wars -tyyppiselle" vaihtoehdolle, joten keksin kompromissin; laitetaan tämä suihkuseinälle ja valitaan kuraeteiseen joku pirteämpi vaihtoehto. Hip hurraa! Yksi vaikea valinta vihdoin tehty! Plussaa on myös se, että tämä laatta sattuu olemaan aika edullinen.

Nyt on siis ehkä päätetty pesuhuoneen ja kylpyhuoneen laatat ja kodinhoitohuoneen lattialaatta. Vielä on pohdinnan alla kuraeteisen lattia- ja seinälaatat. Seinään siis haussa mahdollisesti värikäs ja/tai erikoisemman muotoinen laatta, lattiaan etsitään edullinen 10x10,  joka jotenkin sopii viereisen kodinhoitohuoneen lattialaattaan. Näitä pikkulaattojahan ei juurikaan näy koko lattian peittävän kuramaton alta. Alakerran vessojen laatat voidaan päättää vasta kun seinien tapetit on päätetty. Milloin lie moinen tapahtuu...



lauantai 2. joulukuuta 2017

Lattiat valettu ja ikkunat asennettu

Nyt on raksalla menty huima harppaus eteenpäin. Alakerran, kuistin ja autotallin lattiavalut on tehty sekä ikkunat on asennettu. Talon puolella tuntui jo lämpimältä. Ero edelliseen käyntiini oli huima. Ensimmäistä kertaa raksalla tuntui, että olin sisätiloissa. Ja kyllä isot ikkunat olivatkin komeat paikoilleen asennettuina. Ikkunoiden väritys välilistoineen ja tiivisteineen meni aivan nappiin, kiitos Tiiville siitä. Autotallin valun pintaan oli hieraistu Mastertop sävyltään ranskanharmaa. Sekin oli justiinsa eikä melkein autotalliin sopiva sävy.

Muutenkin raksalla hommat etenevät hienosti. Erityismaininta Hirviniemen "pojille", joilta tulee kysymyksiä silloin kun tarvetta on ja whatsapp-viestejä kuvien kera työmaan edistymisestä. Näin tämän pitääkin toimia. Pitää vielä kerran mainita tyytyväisyydestäni talotoimittajan valintaan (Hevi-kivitalot) ja erityisesti siihen, että talo tehdään noista EPS-valuharkoista. Sen verran on ollut kostea syksy ja alkutalvi, että hirvittänyt olisi, jos rungossa olisi villoja tai muuta kosteudelta varjeltavaa materiaalia. Alla sitten kuvia tämän hetken vaiheesta.

Autotallin valmista lattiaa. Pinnassa Mastertop100 värinä ranskanharmaa. Ei tarvitse vaivalloisia epoksi- tai ureapinnoitteita.

Autotallin lattia jatkuu yhtenäisenä teknisen tilan puolellle. Teknisen tilan ja autotallin tulee erottamaan toisistaan paloluokiteltu puuseinä ja palo-ovi.

Autotallin oviaukko. Nosto-ovi odottaa asennusta muovin takana näkyvässä paketissaan.

Kuisti valettuna ja huputettuna.

Näkymä kodinhoitohuoneesta vaatehuoneen ja vessan läpi makuuhuoneeseen. Makuuhuoneen suuri, lattiaan saakka ulottuva ikkuna on jo paikoillaan, vaikkei sitä juuri huomaakaan, että siinä on lasi.

Näkymä kodinhoitohuoneesta vessan läpi saunaan ja pesuhuoneeseen. Keskellä lepää Tiivin Kristallisarjan ulko-ovi Yale Doorman älylukolla varustettuna.

Upeat olohuoneen isot ikkunat.Yksi ruutu on siis 220 cm leveä ja 255 cm korkea.

Näkymä alakerran makuuhuoneesta.

Karmin sävy RAL9016 Traffic White, välilistat ja tiivisteet musta, ulkopuoli RR33 musta.

Keittiön ikkuna. Näkymä mummulaan.

Yläkerran aulan ranskalaisen parvekkeen ovi. Tiiviltä sai oven, johon oli integroituna lasikaide. Tyylikäs ja vaivaton ratkaisu verrattuna ulkopuolelle viritettäviin kaideratkaisuihin.


Oven saa auki perinteisesti kahvasta alaspäin vääntämällä.

Tai tuuletusasentoon (kippi) kahva ylöspäin kääntämällä.

Vasemmalla monitoimihuoneen kiinteä ikkuna ja päädyssä monitoimihuoneen, työhuoneen ja makuuhuoneen avattavat ikkunat.

Mummula monitoimihuoneesta katsottuna.

Ikkunoina Tiivin Kristalli Valo -ikkunat Pilkingtonin SunCool 30/70 -laseilla. Sisältäpäin näkymä on kirkas, ulkoapäin lasit ovat kuin auton tummennetut ikkunat. Musta ulkokarmi sopii näihin upeasti.


Tästä kulmasta ikkunat ovat kuin peilit.


lauantai 18. marraskuuta 2017

Hidasteita ja säätämistä

Rakennus etenee hitaasti, mutta varmasti. Tuttavat ovat säännöllisesti kyselleet, että miten rakennushommat edistyy. Toistaiseksi olen rehellisesti vastannut aina, että yllättävän hyvin. Nyt on sitten viime viikkoina tullut pari mutkaa matkaan.

Ikkunat ja ovet tulivat tontille viikolla 44. Samoin autotallin nosto-ovi. Kuvittelin, että ovet ja ikkunat heilahtavat paikoilleen saman tien, ja taloon saadaan lämmöt päälle ja valut kuivumaan. Ikkunat ja ovet ovat edelleen muovitettuina pihalla. Valujen kuivumisesta ei ole suurta huolta, koska lattiavalut ovat vielä kokonaan tekemättä.

Tähän on nyt montakin syytä, päällimmäisenä lienee se, että Hevi oli jostain kumman syystä laskenut styroksimenekin täysin poskelleen ja lopulta kesti kokonaista kolme viikkoa, ennen kuin puuttuvat lattiavalujen alle tulevat styroksit saatiin tontille ja paikoilleen. Vasta tämän jälkeen voitiin asentaa verkot ja niihin lattialämmityskaapelit.

Toinen ainakin yhtä merkittävä tekijä on se, että putkari loukkasi itsensä viikko sitten ja ilmoitti olevansa poissa pelistä 2 viikkoa. Sijaista ei kuulemma löytyisi mistään. Onneksi asiat saatiin sovittua siten, että pääurakoitsijamme Rakennuspalvelu Hirviniemi tekee putkivetoja ja LVV- ja IV-työnjohtaja tarkastaa tulokset. Lisenssejä vaativat työt tekee sitten sertifioitu ammattimies eli putkarin firma.

Kolmas hidastava tekijä on sähkösuunnitelma tai sen puuttuminen. Sähköurakoitsijamme kyllä hoitaa hommansa ja puhelimella hänet saa hyvin kiinni, mutta sähköposteihin vastauksia ei kuulu ja päivitettyä sähkösuunnitelmaa emme ole saaneet pyynnöistä huolimatta. Olen vienyt kaikki rakennuksen suunnitelmat eri urakoitsijoita varten Dropboxiin sekä laminoituina kopioina jokaisen huoneen seinään. Pikkaisen kylmää, kun seinillä eikä Dropboxissa ole ajantasaista sähkösuunnitelmaa ollenkaan.

Jos ja kun valut saadaan tehtyä ensi viikolla, ja ikkunat sekä ovet asennettua kahden seuraavan viikon kuluessa, niin sitten olisi taas yksi huoli vähemmän. Paitsi eihän kaikkia ovia ja ikkunoita saada millään asennettua vielä moneen viikkoon, koska olohuoneen iso lasiliukuovi tulee vasta viikolla 51. Liukuovi piti tulla viikolla 44, mutta tilausvahvistus oli kuulemma Profinilta lähetetty Hevi-kivitaloille, Hevi oli ohjeistanut Profinia lähettämään tilausvahvistukset asiakkaalle, mutta Hirviniemi taas pyytänyt toimittamaan tilausvahvistuksen Heville ja kertonut minulle, että he hoitavat tilauksen... Tiedä häntä missä päässä vika sitten oli, mutta liukuovi tulee siis viikolla 51 eikä yhtään aikaisemmin.

Tavarantoimittajilla on myös erikoinen (välinpitämätön) tapa vähät välittää, mitä tontille toimituksista on sovittu. Moneen kertaan on nimittäin käynyt niin, toimitus on sovittu vielä erikseen varmistettavaksi ennen kuin kukaan lähtee mitään romua tontille ajamaan. Samoin on varmistuksen varmistuksilla varmistettu, ettei tontilla ole nostureita tai trukkeja, joten tavarat on tuotava autolla, jossa on takalaitanostin tai Hiab/vast. Silti puhelin yleensä pirahtaa joltain kuljetusfirmalta aamulla ennen seitsemää, että missä se tontti sijaitsee, tavarat on 15 minuutin päästä tontilla ja perään kysymys, että onhan siellä vastassa nosturit ja 10 riuskaa miestä. Mikä tässä on niin vaikeaa?

Itsekin olen ollut ehkä liian passiivinen tässä projektipäällikön hommassa ja luottanut liikaa siihen, että hommat menevät sovitunlaisesti. Tai en ole aina edes tunnistanut, milloin minun olisi pitänyt joitain asioita hoitaa tai varmistaa. Pitää olla vaan kiitollinen, että pääurakoitsijamme Rakennuspalvelu Hirviniemi huolehtii asioista minunkin puolestani. Muuten tästä ei tulisi kyllä mitään. Kuten ensimmäisessä lauseessa totesin, rakennus etenee hitaasti, mutta varmasti. Alla todisteeksi edistymisestä muutamia kuvia.

Lattialämmitysputket paikoillaan 1. kerroksessa.

250 mm lähdöt ja tulot IV-koneella. On ne vaan isot.

IV-kanavien eristystyö käynnissä. Jäähdytyspatterin takia tuloilmakanavat on eritettävä koko talossa.

Yläpohjaa. Tähän tulee vielä 500 mm puhallusvillaa päälle.

Etupihan kuisti odottaa myös valua ja viime tingassa päätettyjä sähkölämmityskaapeleita.

Alakerta odottaa lattiavaluja.

Kodinhoitohuoneen vaatehuoneen jakotukki.

Pesuhuoneen jakotukki ja putkihässäkkä. Tämä koteloidaan betoniharkoilla/valulla ja peitellään kannella joka toimii penkkinä.

Kaikki aukot on nyt muovitettu. Tarkoitus on tehdä ensin valut ja laittaa vasta sen jälkeen ikkunat paikoilleen.

Autotallin lattiakin on valua vaille valmis.



maanantai 18. syyskuuta 2017

Lattiavalintoja

Lattiaksi meille on kustannus- ja koirankynsisyistä tulossa vinyylilankku. Vinyyliähän saa vaikka minkä näköisenä, mutta meille oli selvää, että puukuviolla mennään. Vaaleahko tammi on ykkösvaihtoehto, mutta siinäkin on sävyjä joka lähtöön. Kovin valkoista emme halua, koska ruskeat koirankarvat. Pergosta olimme kuulleet paljon hyvää, joten innostuimme tilaamaan näytekappaleita sieltä. Paketti tuli nopeasti kotiovelle toimitettuna. Kahdeksan näytepalaa tilasimme, ja niistä viisi oli lähes valkoisia... Taas tuli todistettua, että tietsikan ruudulta katsottuna värit eivät välttämättä näytä ihan todellisilta! Siispä tilasimme muutaman näytepalan lisää, tällä kertaa tummemmissa sävyissä.

Liian vaaleat palat hylättiin heti kättelyssä, ja kuusi finalistia pääsi esittelemään hyviä puoliaan luonnonvaloon ja erilaisiin keinovaloihin.

Alustava karsinta käynnissä.

Kuusi finalistia, joiden värit eivät tosin tässä kuvassa näytä oikeilta...


Suurimman ongelman lattian sävyn valinnassa aiheuttavat tammiset portaat ja keittiön (osin lattiaan asti jatkuvat) tammitasot, joihin molempiin lattian pitäisi väriltään sopia. Kai se on otettava mallipalat kainaloon ja piipahdettava keittiökalusteliikkeessä ja porrasvalmistajan luona.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Laattojen ihmemaassa

Käytiin tässä yksi päivä Vehoniemen laattamyymälässä Kangasalla ihmettelemässä valtavaa laattavalikoimaa. Sisustussuunnittelija oli jo aiemmin ehdottanut meille isoksi lattialaataksi (mm. kodinhoitohuoneeseen, pesuhuoneeseen ja yläkerran kylppäriin) Porcelaingresin Urban-laattaa. Kummasti ne Porcelaingresin laatat meitä kyllä puoleensa vetivät siellä laattamyymälässä!

porcelaingres.com

Siinä sitten pyöriteltiin niitä mallilaattoja, eikä osattu päättää, että mikä malli ja mikä väri ja mikä koko nyt sitten paras olisi. Kovin valkoista lattialaattaa vierastan, koska siinä näkyy mielestäni esimerkiksi hiukset ja muut roskat inhottavasti. Kovin tummaakaan ei kuitenkaan haluttaisi. Vaalea harmaa - harmaasävyinen valkoinen - greige  -- joku tällainen varmaan?

porcelaingres.com







porcelanosa.com


Vähän yritin katsella seinälaattojakin, mutta vaikeaa oli taas! Kylppäriin ja pesuhuoneeseen on todennäköisesti tulossa valkoiset seinälaatat, mutta kuinka valkoiset ja olisko jotain struktuuria vai ei? 



















Pesuhuoneen suihkuseinästä ollaan ajateltu tummaa, ja siihen haluaisin jotain jujua; blingblingiä,  mosaiikkia tai ehkäpä jopa luonnonkiveä? Saunaan kiukaan taustalle on tällaista tulossa joka tapauksessa:

netrauta.fi

Luonnonkivimosaiikki suihkuseinällä miellyttäisi myös silmääni.

rakentaja.fi

Alakerran vessojen lattioihin mies haluaisi kovasti mosaiikkilaattaa (sellaista 4-5 -senttistä, ei ihan pikkumosaiikkia). Koska taloudessamme vaikuttaa kaksi miespuolista asukasta, joista toinen on vielä taaperoiässä, mietityttää itseäni vessojen lattioiden siivoamiskysymys... Kysyinkin sitten tältä mosaiikkilaattojen ystävältä, että onko hän ajatellut itse moppailla vessojen lattioita kuinka usein. Ehkä siihen voi jonkun suoja-aineen laittaa siivoamisen helpottamiseksi??

Myymälää voin mainostaa lapsiystävälliseksi; 5-vuotias viihtyi lasten nurkkauksessa lähes tunnin itsekseen, ja lopuksi myyjä antoi pienelle asiakkaalle ihasteltavaksi "glitterisauma-aine" -esitteen. Tai ehkä tämä olikin vain ovela markkinointikikka, sillä minä itse innostuin asiasta enemmän kuin lapsi, ja nyt mietin kuumeisesti, että mihin kaikkiin laattoihin moista blingblingiä voisikaan yhdistää!

staffordshiresilicones.com

Käynnin lopputulos oli kuitenkin pääpiirteissään se, että asiaan (ja myymälään) on palattava sisustussuunnittelijan kanssa. Monessa sisustusasiassa mielipiteeni ovat selkeät ja päätökset ovat olleet melko helppoja, mutta näitä laattoja en jotenkin osaa pistää minkäänlaiseen järjestykseen päässäni.