Sivut

lauantai 2. joulukuuta 2017

Lattiat valettu ja ikkunat asennettu

Nyt on raksalla menty huima harppaus eteenpäin. Alakerran, kuistin ja autotallin lattiavalut on tehty sekä ikkunat on asennettu. Talon puolella tuntui jo lämpimältä. Ero edelliseen käyntiini oli huima. Ensimmäistä kertaa raksalla tuntui, että olin sisätiloissa. Ja kyllä isot ikkunat olivatkin komeat paikoilleen asennettuina. Ikkunoiden väritys välilistoineen ja tiivisteineen meni aivan nappiin, kiitos Tiiville siitä. Autotallin valun pintaan oli hieraistu Mastertop sävyltään ranskanharmaa. Sekin oli justiinsa eikä melkein autotalliin sopiva sävy.

Muutenkin raksalla hommat etenevät hienosti. Erityismaininta Hirviniemen "pojille", joilta tulee kysymyksiä silloin kun tarvetta on ja whatsapp-viestejä kuvien kera työmaan edistymisestä. Näin tämän pitääkin toimia. Pitää vielä kerran mainita tyytyväisyydestäni talotoimittajan valintaan (Hevi-kivitalot) ja erityisesti siihen, että talo tehdään noista EPS-valuharkoista. Sen verran on ollut kostea syksy ja alkutalvi, että hirvittänyt olisi, jos rungossa olisi villoja tai muuta kosteudelta varjeltavaa materiaalia. Alla sitten kuvia tämän hetken vaiheesta.

Autotallin valmista lattiaa. Pinnassa Mastertop100 värinä ranskanharmaa. Ei tarvitse vaivalloisia epoksi- tai ureapinnoitteita.

Autotallin lattia jatkuu yhtenäisenä teknisen tilan puolellle. Teknisen tilan ja autotallin tulee erottamaan toisistaan paloluokiteltu puuseinä ja palo-ovi.

Autotallin oviaukko. Nosto-ovi odottaa asennusta muovin takana näkyvässä paketissaan.

Kuisti valettuna ja huputettuna.

Näkymä kodinhoitohuoneesta vaatehuoneen ja vessan läpi makuuhuoneeseen. Makuuhuoneen suuri, lattiaan saakka ulottuva ikkuna on jo paikoillaan, vaikkei sitä juuri huomaakaan, että siinä on lasi.

Näkymä kodinhoitohuoneesta vessan läpi saunaan ja pesuhuoneeseen. Keskellä lepää Tiivin Kristallisarjan ulko-ovi Yale Doorman älylukolla varustettuna.

Upeat olohuoneen isot ikkunat.Yksi ruutu on siis 220 cm leveä ja 255 cm korkea.

Näkymä alakerran makuuhuoneesta.

Karmin sävy RAL9016 Traffic White, välilistat ja tiivisteet musta, ulkopuoli RR33 musta.

Keittiön ikkuna. Näkymä mummulaan.

Yläkerran aulan ranskalaisen parvekkeen ovi. Tiiviltä sai oven, johon oli integroituna lasikaide. Tyylikäs ja vaivaton ratkaisu verrattuna ulkopuolelle viritettäviin kaideratkaisuihin.


Oven saa auki perinteisesti kahvasta alaspäin vääntämällä.

Tai tuuletusasentoon (kippi) kahva ylöspäin kääntämällä.

Vasemmalla monitoimihuoneen kiinteä ikkuna ja päädyssä monitoimihuoneen, työhuoneen ja makuuhuoneen avattavat ikkunat.

Mummula monitoimihuoneesta katsottuna.

Ikkunoina Tiivin Kristalli Valo -ikkunat Pilkingtonin SunCool 30/70 -laseilla. Sisältäpäin näkymä on kirkas, ulkoapäin lasit ovat kuin auton tummennetut ikkunat. Musta ulkokarmi sopii näihin upeasti.


Tästä kulmasta ikkunat ovat kuin peilit.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti