Huoneen on nimensä mukaisesti tarkoitus olla monikäyttöinen; kotiteatteri, kuntosali, musiikkistudio, perhonsidontakammari, nukkumatila isommalle vierasmäärälle. Huone tulee todennäköisesti olemaan talon tienpuoleisessa päädyssä, eteisen, saunatilojen ja kodinhoitohuoneen yläpuolella. Näin pyrimme minimoimaan melun kantautumisen varsinaisiin oleskelutiloihin. Huoneesta tulee melko iso, jotta sinne mahtuu tilat em. toiminnoille.
Huoneen toisen pään valloittaa kotiteatteri. Mies haluaisi tietenkin huipputeknisen kotiteatteritsydeemin huippuakustiikalla. Itse kuitenkin ajattelen, että tila olisi sellainen mukava löhöilypaikka, jossa perhe ja/tai kaveriporukka mahtuu katsomaan elokuvia vähän isommalta ruudulta. Varmaan johonkin kompromissiratkaisuun päädytään...
http://centophobe.com |
Musiikkistudio on ehkä hieman liioiteltu ilmaisu, mutta mies soittaa (sähkö)kitaraa ja kuuntelee heviä (mielellään epäterveellisen isolla volumella). Itse olen muinoin soittanut pianoa, ja haaveissa ehkä sellainen jossain vaiheessa on hankkia. Lapsillekin toivotaan jonkinlaista musiikkiharrastusta tulevaisuudessa. Yllätys ei liene siis se, että monitoimihuonetta on tarkoitus äänieristää hieman tehokkaammin kuin talon muita tiloja...
http://canada.michaels.com/on/demandware.store/Sites-MichaelsCanada-Site |
Miehen toinen pakkomielle harrastus on perhokalastus. Tämä menee välillä aika hard core -tasolle. Perhonsidonta on harrastuksen se osa, joka tunkee kotiin asti. Jo nykyisessä kodissamme yksi huone suunniteltiin tätä harrastetta silmällä pitäen. (Se oli ennen lapsia, kun huoneita oli joka sormelle!) Sinne rakennettiin koko seinän pituudelle hyllyt, joiden eteen laitettiin (komeat!) punaiset lasiliukuovet. Tämä siksi, että perhonsidontatarvikesekamelska saadaan aina tarvittaessa helposti piiloon ovien taakse. Uudessa talossa kuulemma riittää "joku pieni koppi" tähän tarkoitukseen. Katsotaan mitä keksitään.
Vaikka meille tuleekin työ/vierashuone vuodesohvineen, on mukavaa, että isompikin vierasmäärä mahtuu helposti yöpymään. Vieraspatjojen säilytys on ollut ongelma, ja olenkin miettinyt, että monitoimihuoneen seinustalle voisi rakentaa yksinkertaiset "murphy bedit" eli seinälle taitettavat sängyt. Näiden ei toki tarvitsisi olla mitään varsinaisia sänkyjä, mutta jonkinlaiset kehikot vieraspatjoille, niin että ne saisi vain käännettyä seinustalle pois tieltä. Kun vielä löhösohvalle mahtuu väkeä nukkumaan, niin ei kun ekoja pyjamabileitä järjestämään!
http://yacineaziz.com |
Sitten olis I-H-A-N-A-A, jos sinne vielä mahtuis riippukeinuja roikkumaan katosta. Meillä on kesäisin sellainen terassilla, ja harmittaa, kun sitä ei saada talvella sisälle mihinkään. Siinä on vaan NIIN mukava pötköttää.
Tulevaisuutta ajatellen minulla on sellainen taka-ajatus, että jospa oma nuorisokin viihtyisi kotona, kun on tällainen paikka, johon kaverit mahtuu oleskelemaan ja vaikka musiikkia kuuntelemaan... Saa nähdä kuinka suunnitelma tulee toimimaan, ja jos toimii, oliko sittenkään niin hyvä idea. :Dhttp://riippumattojenmaailma.fi |
Mutta arvatkaas mitä???? Ens maanantaina menen katsomaan talon ekoja luonnoksia arkkitehdin luokse!!! Jei!
Hienoja unelmia, joita on mukavaa pikku hiljaa toteuttaa. Meidän nuoriso halusi jokin aika sitten kotielokuvateatterin, jonka toteutimmekin. Sitä varten tarvitsimme antennifirman erikoisosaamista ja asiantuntemusta.
VastaaPoistahttps://www.arhan.fi/antennityot