Sivut

maanantai 14. toukokuuta 2018

Hitaasti mutta varmasti?

Raksa etenee, vaikkei ihan toivottua tahtia. Lausahdus "juhannukseksi uuteen kotiin" vaikuttaa koko ajan epätodennäköisemmältä...

Laatoitukset on vihdoin aloitettu yläkerran kylpyhuoneen seinistä. Saumalaastien valinta oli unohtunut tehdä laattoja päätettäessä, joten nyt oli viimeinen hetki siihen hommaan. Eikun tikkuja lainaan rautakaupasta ja raksalle vertailemaan. Jos oli laattojen valinta hankalaa, ei tämäkään helppoa ollut. Luonnonvalkoisen seinälaatan rinnalla kirkkaan valkoinen näytti liian valkoiselta, ja valosta riippuen suunnilleen kaikissa tikuissa oli jotenkin väärä sävy tai vaaleusaste. Harmaaseen lattialaattaan löytyi parikin siedettävän oloista vaihtoehtoa. Kuraeteisen oranssit laatat olivatkin sitten ihan oma lukunsa; oranssi kun ei todellakaan kuulu yleisimpien saumalaastien vakiosävyihin.

Mallipuikot meillä oli Kiillolta, Weberiltä ja Ardexilta. Mies oli jo valmiiksi kallellaan kahden jälkimmäisen puoleen, koska oli kuullut huonoja kokemuksia ensimmäisestä. Loppujen lopuksi päädymme todennäköisesti Ardexiin sen hienojakoisuuden takia, koska meille tulee pienet (2-3 mm) saumavälit laattoihin.

Yläkerran kylpyhuone. 


Ardexin "Pergamon" ja "Hopeanharmaa" -- sisällä ylempi näytti paremmalta, ulkona paremmassa valossa alempi...


Oranssit laatat kuraeteisessä.

Tikut jonossa ja rivissä.

Harmaita vaihtoehtoja.

Talon melkein kaikki laattavalinnat.


Listan mallausta (suihkuseinän mosaiikkilaatta).


Alakerran vessojen lattialaattojen valinta on roikkunut ilmassa näihin päiviin asti odottaen tapettipäätöksiäni. Viimein tartuin toimeen, ja miehen hyväksynnän kautta tilasin molempiin vessoihin tämän laatan:

                                                 Atlas Concorde Mark Graphite Esagono
tilelook.com

Olin katsellut tätä laattamallia jo viime kesänä, kun mietittiin pesuhuoneen tehoste(suihku)seinää. Suihkuseinälle tuli kuitenkin lopulta ylemmässä kuvassa näkyvä mosaiikkilaatta. Koska alakerran vessoista ei ole tulossa "tavallisia", en voinut tietenkään tyytyä peruskymppikertaakymppilaattaan, vaan halusin jotain jujua lattiaan. Tätä laattaa katsellessa menee ainakin itsellä silmät vähän sekaisin -- hyvällä tavalla.


2 kommenttia:

  1. On kyllä ihania laattavalintoja, varsinkin tuo oranssi on niin makea!

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä loppurutistukseen! Meidänkin piti päästä "juhannukseksi kotiin" Te ootte meitä edellä mutta kyllä meillä vielä uskoa riittää että kesäkuun aikana päästäisiin muuttamaan. Toki me muutetaan keskeneräiseen taloon, yläkertaa ei millään ehditä saamaan valmiiksi.

    VastaaPoista