Jos on suunnitellut unelmataloaan 30 vuoden ajan, pinta-alaa on reilusti ja budjettikin suuri, niin luulisi, että talosta saa rakennettua juuri sellaisen kuin haluaa. Mutta eipä saa. Kun aloin aluksi itse luonnostella pohjaa paperille, tajusin etten mitenkään saa yksinäni suunniteltua tiloja sellaisiksi kuin oikeasti haluaisin. Toiveet olivat suuret, kun menin ensimmäistä kertaa katsomaan arkkitehdin luonnoksia talostamme. Pettymys oli sitäkin suurempi, kun moni asia ei natsannut alkuunkaan. Seuraavat luonnokset olivat sitten jo paljon lähempänä haluttua lopputulosta, mutta lopulliseenkaan pohjapiirustukseen ei saatu kaikkea, mitä olin alunperin suunnitellut unelmatalooni.
Tontin muodon ja autotallin sijainnin takia halusin talomme pääsisäänkäynnin lyhyelle sivulle, mikä heti hankaloitti huonesijoittelua. Keittiö piti olla lähellä eteistä, pesutilat ison terassin (ja uima-altaan) puolella, kuraeteinen tietenkin pääoven vieressä, kodinhoitohuone kuraeteisen vieressä. Tämä oli jo vähän hankala yhtälö, josta aiheutui mm. minun makuuni liian käytävämäinen kodinhoitohuone ja liian pieni keittiö (johon juuri ja juuri saatiin ympättyä kaipaamani ruokakomero). Yläkerran makuuhuoneista tuli mielestäni liian pitkulaiset ja kapeat, mutta koska väkisin halusin (ihanat leijuvat) portaat olohuoneen seinälle (ja sen seurauksena lasikaiteisen käytävän yläkertaan), eivät leveämmät makuuhuoneet olleet mahdolliset.
Uskon ja toivon, että moni yksityiskohta talossamme tulee toimimaan erittäin hyvin, esimerkkeinä vaikkapa kuraeteinen ja komentokeskus. Silti huomaan välillä murehtivani jo etukäteen, että jotkut asiat tulevat harmittamaan ja ärsyttämään jokapäiväisessä elämässä. Nykyisen kotimme keittiössä on monia puutteita, joita kirotessani haaveilen jo uudessa keittiössä työskentelystä. Mutta vaikka siellä tulee olemaan monta parannusta nykyiseen keittiöömme verrattuna, myös kompromisseja joudutaan tekemään.
Esimerkiksi:
1) Liesi on saarekkeen keskellä, mutta pesuallas sijaitsee ikkunan edessä. Nykyisessä kodissamme lieden ja altaan väli on liian pieni, mutta uudessa kodissa varmaankin liian suuri.
2) Olisin halunnut sekä tiskikoneen että uunin työskentelykorkeudelle, mutta tämä ei onnistunut. Niinpä uuni on nyt normikorkeudella sillä paikalla, missä tiskikone olisi loogisesti sijainnut, ja tiskikone taas on ehkä vähän hankalasti kaappiseinällä - mutta ergonomisella korkeudella.
3) Olen tottunut latomaan tavarat jääkaapista sen vieressä sijaitsevalle pöytätasolle (ja toisin päin). Uudessa kodissa jääkaapin vieressä ei pöytätasoa ole, vaan tavarat täytyy nostaa käytävän yli saarekkeen päälle.
Jonkun mielestä nämä ovat pieniä -- ehkä jopa merkityksettömiä -- asioita, mutta tällaisen helposti ärsyyntyvän kodinhengettären ne saattavat ajaa jonkinasteiseen raivotilaan... Saapa nähdä.
Tuntuu vähän hölmöltä voivotella jo ennen talon valmistumista, mitä kaikkea vikaa siinä tuleekaan olemaan, mutta yritän kai tässä jo henkisesti valmistautua unelmatalon epätäydellisyyteen. Nimim. Pessimisti ei pety.
Seuraavassa talossa sitten korjataan loput puutteet? ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti