Unelmatalon suuret ovet on vihdoin asennettu. Kyseessä ovat siis Profinin lasiliukuovi ja autotallin nosto-ovi. Jonkin verran raakaa miesvoimaa oli asennusoperaatioissa tarvittu, mutta hienosti oli kaikki sujunut. Profinin ovi tuli
HEVI:ltä osana talopakettia.
Nyt on talo lopulta tiivis, kun viimeinenkin styrox-pressu -viritelmä on poissa ja tilalla komea lasiliukuovi. Maalämpöä odotellessa...
|
Lisää kuvateksti |
|
Maalarinteippisohva ja myös keittiön saarekkeen teipillä merkitty reuna nähtävissä. Niiden väliin liukuoven kohdalle asettuu ruokapöytä. |
Autotallin ovi tilattiin
Turner Doorilta asennettuna. Suuren kokonsa takia se on teollisuusovimallistosta. Ovi on musta niin kuin muutkin talon ovet. Usein näkee kaksi erillistä ovea kahden auton tallissa, mutta me halusimme yhden leveän oven. Mielestämme suuri ovi mahdollistaa tallin monipuolisemman käytön, kun auton voi ajaa vaikka keskelle tallia, jolloin ympärillä on reilusti tilaa esim. renkaanvaihtoa varten. Ja mahtuuhan tuosta helpommin ajamaan talliin muutenkin. Jos siis jollain kuskilla olisi vaikeuksia osua pienempään oviaukkoon.
Pistetäänpä tähän nyt vielä (huono) kuva pienemmästäkin ovesta. Pääovi ja viereiset ikkunat on asennettu jo aikoja sitten. Valitettavasti niistä ei oikein saa kunnon kuvia, kun edessä on kaikenlaista sälää. Tätä ovea kun ei raksa-aikana käytetä vahingoittumisriskin takia. Kuraeteisen oven virkaa tekee toistaiseksi se ns. raksaovi, josta työmaalle kuljetaan. Ulko-ovethan (lasiliukuovea lukuunottamatta) meille tulivat
Tiiviltä. Olimme miehen kanssa hyvin yksimielisiä vaakaikkunallisesta pääovesta, vaikka ammattilaiset suosittelivatkin umpinaista ovea sivuikkunoiden väliin. Edelleen vaakaikkunat miellyttävät, mutta niiden pyöristetyt kulmat juuri tässä ovimallissa vähän pistävät silmään. Eipä huomattu tuollaista yksityiskohtaa ovia tilatessa. Emmeköhän kuitenkin pysty asian kanssa elämään.
|
Ovi ja puitteet sisäpuolelta valkoiset, ulkopuolelta mustat. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti