Tontin takaosasta tielle päin. Mänty on aika lähellä meidän ja vanhempieni tontin rajaa. |
Tieltä päin otettu kuva. Tontti jatkuu hieman puurajasta eteenpäin. |
Osa meidän puista pölkkyyntyneenä naapurin pihalla. ;) |
Tällainen näkymä tulee olemaan kahdesta makuuhuoneesta ja olohuoneen päätyikkunoista.
Näyttipä tontti ihanan vihreältä nyt, kun puut ovat vihdoin kunnolla lehdessä. Sääli tosin tuhota hienot mustikkamaat talon tieltä, mutta riittääpä niitä mustikoita vielä tuolla metsässä. Tuo talon takana oleva metsä tulee säilymään metsänä, mikä oli yksi tärkeimmistä kriteereistä tonttia valitessa.
Tontille ajaessa piipahdettiin naapurikuntaan rakentavan Hiidenpesän käsittämättömän upealla rantatontilla ihmettelemässä heidän jo pidemmälle edennyttä projektiaan. Mahtavat oli heillä maisemat, mutta toisaalta taas kyllä meidänkin metsänäkymä on hieno. Puolensa kummassakin, ja itse laiskana hykertelen siksi, että pääsen tulevaisuudessa koiran kanssa metsään suoraan takapihalta. ;)
Siinä kun oltiin tontilla, huomattiin, että LVI-suunnittelijalta oli tullut viestiä. Kyseli, että koska olisimme tulossa tontille, jotta voisimme samalla käydä palaveeraamassa hänen luonaan (asuu siinä lähellä). No, soitettiin, että täällä me nyt ollaan, ja niinpä päädyimme ajelemaan suunnittelijan kotitoimistoon (sunnuntaina!). Hänen vaimonsa paimensi lapsiamme takapihalla, kun itse käytiin läpi suunnitelmia sisällä. Ei ihan tavanomaista palvelua alan ammattilaisilta varmaan tällainen. :D LVI-asioista eniten mietintää aiheuttavat erinäiset putket, jotka eivät kivitalossa sovikaan kätevästi alakerran sisäkattorakenteisiin vaan vaatisivat joko katon alaslaskun tai koteloinnin. Näitä täytyy vielä vähän miettiä. Itse en haluaisi menettää kattokorkeutta, kun taas mies ja arkkitehti inhoavat koteloituja putkia. Eiköhän tässä vielä kompromissiin päädytä (sanoo nainen, jonka kompromissit tarkoittavat yleensä sitä, että mies aivopestään tykkäämään vaimon vaihtoehdosta). |
On kyllä tosiaan aivan täydellisen näköinen koiranulkoilutusmetsä! Sinne talvella sitten lumikengillä tai metsäsuksilla samoilemaan. Edellisessä kodissa saatiin metsä ja järvi yhdistettyä mutta hinta olikin sitten se 12 km kauppaan... Ja kiva oli pikaisesti tavata, ensi kerralla paremmalla ajalla!
VastaaPoistaIhana mäntymetsä näkymä :)
VastaaPoistaMaisema näyttää kyllä hyvältä! Itseäkin harmitti kun mustikkamaat katosi tontilta, mutta onneksi on se metsä vieressä. Ajattelin tuoda kunttaakin kyllä pihalle.
VastaaPoistaMeillähän on vähän samantyyppiset tontit. ;) Ja ehkä tulee vähän samantapaiset pihatkin; ainakin teidän suunnitelmat näyttävät kivoilta, ja taidan laittaa meidän pihasuunnittelijan lukemaan sun pihapostauksen. :D
PoistaOi miten kaunis metsä! <3
VastaaPoista