Sivut

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Rock rock

Kaivuri kaiveli ja löysi -- no kalliota tietenkin. Eihän tätä oltu toivottu, mutta ei se nyt mikään jättiyllätyskään ollut. Tästä löydöksestä seuraa tietenkin vähän pamauttelua ja sen sellaista. Ei kuulemma juurikaan vaikuta aikatauluihin, eikä ehkä ihan kauheasti edes budjettiin(?). Kuulemma parempi näin, kuin että olisi kaivaessa tullut vastaan suo. :D

Piipahdin tänään pojan kanssa tontilla ihmettelemässä kaivauksia ja ottamassa muutaman kuvan. Paikalla oli myös vastaava mestari, jonka kanssa turisimme pitkän tovin. Pieni on maailma, tai ainakin Vesilahti; selvisi, että vastaava tuntee kaikki kolme minun vesilahtelaista kaveriani.

Talon eteläseinä tulee suunnilleen tuonne kaivauksen takareunan kohdalle.

Siellä sitä kalliota on. (Kuva otettu tontin lounaiskulmalta.)

Tämän kuvan otin seisoen tontin kaakkoiskulmassa rajapyykin päällä.

Päikkäreille automatkalla nukahtanut poikakin heräsi sopivasti kaivuria ihmettelemään. Vastaavan mestarin Volvo taisi loppujen lopuksi kuitenkin kiinnostaa enemmän!

3 kommenttia:

  1. Ompa kivan näköistä. Kyllä kalliopohja hyvä on vs. suo :D

    Maailma on pieni, suomi on pieni. Joku tuttu tuntee varmasti jonkun tutun joka tuntee aina sinut -täällä suomessa.

    VastaaPoista
  2. Hyvin näyttää hommat sujuvan ja tontti itsessäänkin on todella kivalla paikalla. Mekin vuokrasimme juuri rakennuskonefirmalta kaivurin meidän pihatöidemme tekoon viime viikonloppuna, sillä mieheni osaa ajella niillä. On kyllä hyviä vehkeitä, kun saa paljon nopeammin käytyä pihan läpi, kuin käsipelillä lapioidessa.

    VastaaPoista
  3. Eikös kallio ole juuri ainakin tukeva pinta rakentaa juuri esimerkiksi ainakin suon sijaan! Meilläkin kävi juuri kaivinkoneet kaivelemassa meidän pihalla meidän piharemontin yhteydessä ja laittoivat kaikki kuntoon ensi vuotta varten. Hauskan näköinen tontti teillä, näyttää todella rauhalliselta paikalta.

    VastaaPoista