maanantai 16. syyskuuta 2019

Lasten makuuhuone

Yli vuodenhan nuo lapset ovat jo makuuhuoneessaan nukkuneet, mutta postausta en ole saanut aikaiseksi tehdä, kun huone ei ole vieläkään ihan valmis. Tapettiseinä ammottaa tyhjyyttään, kun en ole löytänyt niitä täydellisiä tauluja. Seinähyllytkin on ostettu jo kuukausia sitten, mutta niitä ei voi laittaa, kun ensin pitäisi laittaa ne taulut -- joita ei ole (olemassakaan?). Ai niin, ja mattokin on vain pieni väliaikainen, kun ei ole sitä oikeaa mattoakaan vielä löytynyt. Täydellisyyden tavoittelu on kovin pitkäpiimäistä välillä.

No, päätin nyt sitten kuitenkin tehdä tämän postauksen, tyhjine seinineen ja liian pienine mattoineen.

Huoneessa on aika vähän tavaraa, eikä juurikaan leluja, koska täällä vain nukutaan (leikkihuoneessa leikitään). Sänkynä on Liisa Pieni -kerrossänky, johon meidän pienikokoiset lapsoset tosin mahtuisivat varmaan vielä kymmenenkin vuoden kuluttua. Iso lepotuoli on 15 vuotta vanha, ja ostin sen aikoinaan ensimmäiseen omistusasuntooni kriteerinä, että mahduin siihen mukavasti russelini kanssa. Tuoli seurasi mukana, kun muutin yhteen tulevan mieheni kanssa. Unelmataloon muuttaessa ihmettelin, että mihin tuo iso rohjake muka sopisi (täällä modernissa talossa), kunnes muutaman kerran iltasatua lattialla polvillani luettuani ymmärsin, että tässä huoneessa on sen paikka. Täydellinen iltasatutuoli!

Kolme seinää on maalattu Tikkurilan Hiljaisuudella, joka on mielestäni liian vaisu väri. Se mätsättiin tapetin vihreään väriin, mutta olisi voitu ottaa astetta tummempi sävy.




Tapetti (en muista enää minkä merkkinen) oli miehen mukaan hankalin, jonka kanssa on ikinä joutunut tekemisiin. Olin kyllä itsekin todistamassa, kun vaivalla puskuun laitetut saumat alkoivat turvota, ja ryppyjä ilmestyi kuin tyhjästä. Vältämme siis lopputuloksen tarkastelua kovin läheltä.

Tapettiseinä on kovin tyhjä, niin kuin jo mainostin. Kirjakaappikin tarvitsisi jalat tai noston seinälle (mies ei ole suostunut tähän -- vielä).




Rakastuin tähän huovutettuun mobileen ensi silmäyksellä, kun näin sen Taito-shopissa. Se ei ole ikinä ollut oikeassa tehtävässään vauvan sängyn yläpuolella, mutta sen sijaan ilahduttanut minua seinällä roikkuen useamman vuoden ajan. Kun sattumalta törmäsin Pinterestissä pussilakanoihin, joissa oli sama aihe, riemastuin -- ja sitten masennuin, kun pikaisella googletuksella selvisi, että kuva oli vanha, eikä tällä kuosilla vuodevaatteita enää ollut saatavilla. Mutta eipä mitään; lisää raivokasta googletusta, ja niinpä löysin latvialaisesta kangaskaupasta puuvillakangasta samalla kuosilla. Eikun tilaamaan ja kangaspinkat kainalossa mummulaan. TA-DAA, haluamani pussilakanat ilmestyivät siististi ommeltuina kotiovelle tuotuna! (Stereotyyppisesti tietenkin vaaleanpunaisena ja -sinisenä...)