keskiviikko 1. elokuuta 2018

Muutto vol. 2

Uuuh. Vihdoin muutettiin mummulasta omaan kotiin! Kerrassaan erikoista oli herätä, kun silmät avatessa näkymänä oli pilvitapetti ja toisella seinällä vihreä metsämaisema. Mukavampi tosin olisi ollut herätä rauhassa, eikä kellon piipitykseen töihin lähdön merkkinä -- kolmen viikon loman jälkeen.

Tyytyväinen muuttomies kuorman painona.

Suurin osa tavaroista kyllä majailee yhä mummun autotallissa. Taas huomasi kuinka paljon ylimääräistä tavaraa nurkissa lojuu, kun viisi viikkoa selvittiin väliaikaismajoituksessa erittäin pienellä tavaramäärällä. Toki lapset kyllästyivät, kun oli vain muutama lelu kummallakin, ja astiat meinasivat loppua kesken, kun rakkaat raksamiehet tulivat päivälliselle. Nyt ne vähäiset tavarat lojuvat epämääräisissä kasoissa olohuoneessa toivoen, että joku löytäisi niille oman kodin. Tehtävä vaikuttaa niin mahdottomalta, että siihen ei oikein jaksa edes ryhtyä. Keittiöstä ajattelin aloittaa, mutta ensin on saatava ruokakomero täyttökuntoon ja haettava ne kymmenisen keittiö-aiheista laatikkoa sieltä autotallista...

Ihan kohta mulla on ehkä maailman hienoin juures-elfa -komero.

Eilen meille saatiin vihdoin valoa! Sähkärit tulivat oikein joukolla hommiin, kun oli todellisen loppurutistuksen aika. Muutaman valon katkaisija on vähän eri paikassa, kuin oli tarkoitus, mutta pääsääntöisesti kaikki toimii mukavasti, ja valoa piisaa.

Tämä ei ole paras esimerkki valon piisaamisesta, mutta onpa meillä hieno tunnelmavalo portaissa!

Tässä välissä voin taas kiitellä rakkaita raksamiehiä, jotka uurastivat viimeisinä päivinä lähes kellon ympäri, että päästiin muuttamaan aikataulun mukaisesti. Lisäksi raksamies toimii tarvittaessa hyvin myös muuttomiehenä. ;)

Iloinen yllätys oli se, kuinka avaralta olohuone-ruokailutila vaikuttaa elävässä elämässä! Kun aikoinaan teipillä sommiteltiin ruokapöydän paikkaa, tuntui siltä, että ahdasta tulee olemaan, mutta voi kuinka pikkuiselta se pöytä nyt näyttääkään, ja hyvin mahtuu pöydän ja portaikon välistä kulkemaan.

Mihinkäs se skandinaavisen raikas ja avara tila hävisi??

Tästä tuli nyt tällainen epämääräinen muuttopostaus. Yritän lähitulevaisuudessa saada aikaiseksi perusteellisempia postauksia kauniimmilla kuvilla, kun pikkuhiljaa huoneet valmistuvat ja siistiytyvät.

Asuntomessuillakin tuli piipahdettua Hiidenpesän rouvan kanssa, mutta messupostauksen jätin tällä kertaa kirjoittamatta, koska muuttokiireet ja muut kootut selitykset.