Sivut

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Saunan lauteilla

Kun aloitimme taloprojektin, sovimme miehen kanssa, että hänen kontollaan ovat rakenteelliset ratkaisut, ja minä hoidan sisustuspuolen. (Toki isot päätökset tehdään yhdessä, ja onneksemme meillä on hyvin samanlainen maku.) Lupasin sitten kuitenkin, että yhden huoneen saat suunnitella ihan itse -- saunan!

No, niinhän siinä tietenkin kävi, että Pinterestiä selatessani omatkin silmät osuivat aina välillä saunakuviin, joista mieleisiä laitoin talteen. Lisäksi mies tuntui vähän väliä kyselevän, josko minä haluaisin saunaan sitä vai tätä. Tiukasti pidin kiinni lupauksestani ja totesin aina, että hän saa ihan itse päättää! Tuuliviiriominaisuudella varustetulle miehelleni vain on hiukan vaikeaa valita -- ja sitten pysyä päätöksessään. Ensin piti ehdottomasti tulla musta sauna, sitten ainakin osaksi musta. Saattaa kuitenkin käydä niin, että lopputulos ei ole mustaa nähnytkään. Ehkäpä jotain tämän tyylistä:

sisustus.etuovi.com

Muotohan tulee olemaan juurikin ylläolevan kuvan kaltainen, lauteet molemmilla puolilla seinästä seinään ja kiuas keskellä. Kiukaan taakse tulee myös jonkinlainen tehosteseinä.

Saunan ja pesuhuoneen välinen seinä tulee osin lasista, mutta haluamme kuitenkin, että jonkin verran näkösuojaa jää, eli lasia tulee oven lisäksi vain seinän ylempi osa. Suunnilleen noin paljon kuin alla olevassa kuvassa, mutta tummennetulla lasilla.

idealista.fi

Sauna on sen verran pieni syvyyssuunnassa, että totesimme kiukaan sijoituksen hieman ongelmalliseksi. Jos pyöreä kiuas laitettaisiin kuten ensimmäisessä kuvassa, olisi lauteille kapuava vaarassa osua siihen, joten nyt on etsinnässä ehkä puolipyöreä tai joka tapauksessa seinään tai seinän viereen asennettava malli.

Pesuhuoneeseen on suunnitteilla 60x60 laatat, mutta saunan lattia olisi järkevä tehdä pienemmistä laatoista. Sisustussunnittelijan kanssa mietittiin,  miten pesuhuoneen isot  ja saunan pienet lattialaatat saataisiin kauniisti kohtaamaan. Yksi vaihtoehto on, että saunan puolella oven edessä on pari isoa laattaa, mutta muu lattia tehdään pienillä laatoilla. Lauteet ja porrasjakkara tehdään niin umpinaisiksi, että pienet laatat eivät käytännössä näy, jos ei mene varsin kurkistamaan lauteiden alle.

Saunan suunnittelulla ei tietenkään ole mikään kiire, kun talossahan voi asua, vaikka sauna olisi täysin keskeneräinen. Tästä tosiseikasta huolimatta suunnistimme toissa viikolla paikalliseen puutavaraliikkeeseen, jossa lehti-ilmoituksen mukaan oli sopivaa laudemateriaalia huipputarjouksessa.  Aika monta pakettia leveää (180 mm) lämpöhaapalautaa pitäisi nyt sitten johonkin varastoida muutamaksi kuukaudeksi.



1 kommentti:

  1. Heh, se on hyvä strategia vain hankkia/tilata ne materiaalit, niin sitten ei tarvitse miettiä josko sittenkin jotain muuuta :) Useat kunnat muuten vaatii turvakaiteen kiukaan ympärille, se kannattaa huomioida mitoituksessa ja suunnitelmissa.

    VastaaPoista