Huopakatto on nyt asennettu

Kävimme tänään tontilla viikottaisella vierailullamme ja samalla ihailemassa valmistunutta kattoa. Omaan silmään on kyllä komea katto. Paremman näköinen kuin kuvittelinkaan ja sopii taloomme kuin nenä päähän. Onneksi valittiin huopa.

Kattomateriaalina musta Katepal 3T palahuopa ja mustat Vilpe-läpiviennit.

 Vuosi sitten en voinut kuvitellakaan muuta kattomateriaalia kuin mustan betonitiilen. En ajatellut asiaa edes arkkitehtipiirustuksia katsellessani, koska tiilikatto oli syöpynyt niin tiukasti ajatuksiini. Vasta talopakettitarjouksia vertaillessani havahduin kattomateriaalin mahdollisiin vaihtoehtoihin. Miksi jotkut tarjosivat peltikattoa vaikka pyysin tiiltä? No, koska arkkitehtikuvissa oli peltikatto, ja jotkut olivat katsoneet sitäkin ennen tarjouksen jättämistä.

Peltikattoa emme kuitenkaan halunneet. Päällimmäiset syyt olivat kova ääni sateella ja myrskytuulessa, sekä lumen hallitsematon tippuminen asennettavista lumiesteistä huolimatta. Kysyin arkkitehdiltämme, kävisikö tiilikate.  Vastaus tuli nopeasti; perinteinen aaltokuvioinen tiilikatto ei istuisi mitenkään moderniin taloomme, mutta jos tiilikattoa halajaisimme, niin sitten uusi laattamuotoinen Munster-betonitiili.

Ei kun tuumasta toimeen ja valitulta talotoimittajalta (Hevi) kysymään, paljonko perinteisen mustan aaltokuvioisen tiilikaton vaihtaminen sileään tiilikattoon maksaisi. No maksoi niin paljon, että sillä olisi laittanut perinteisen katon kolmeen taloon.

Huomatessaan epätoivoni Hirviniemi vinkkasi ohimennen, että olenko miettinyt huopakattoa, niitä olisi monenlaisia kuoseja. Naurahdin jo pelkälle ajatukselle. Huopakattohan kuuluu mökkeihin, ja sitähän pitää paikkailla ja vaihtaa tuon tuostakin.  Huoli vaihtoehtojen vähyydestä ajoi kuitenkin kaivamaan tietoa netistä. Se kannatti. Jo kahden päivän digitaalinen kahlaaminen huopakattojen parissa sai minut vankkumattomaksi huopakaton kannattajaksi. Nykyaikainen kumibitumi on kestoltaan ja ominaisuuksiltaan jotain aivan muuta kuin 30 vuotta sitten kotimökkini katolle rullista levitetty huopa. Huopakatto on pitkäikäinen kuten tiilikate ja vaatii suunnilleen saman verran huoltoa eli roskien poisto katolta vähintään kerran vuodessa. Bonuksia: äänettömyys, edullisuus, useammat (lue: tyylikkäämmät) kuviot ja värit, katto ei mene rikki kun siellä kuljetaan (roskien lakaisussa), eikä erillisiä lumiesteitä tarvita. Lisäksi huopakatto ei blokkaa kännykkäsignaaleja toisin kuin peltikatto.

Sitten soitto vielä arkkitehdille palahuovan sopivuudesta moderniin taloomme. Hän ilahtui jo pelkästä ehdotuksesta, koska monet asiakkaat kuulemma arkailevat huovan kanssa - siksi sitä ei lähtökohtaisesti edes esitetä kattomateriaaliksi. Arkkitehdin kannustamana pyysin Hirviniemeltä tarjouksen huopakatteen asentamisesta tiilikaton sijaan. Tarjouksen nähtyäni hyväksyin kattourakan hymy huulillani.

Katon vaihtaminen tiilestä huopaan aiheutti myös alusmateriaalin muuttamisen ruodelaudoituksesta umpinaiseksi visa-alusvaneriksi. Alusvanerin päälle tuli sitten aluskermi, joka sellaisenaankin olisi voinut olla koko talven vesikattona. Aluskermin asennuksen jälkeen laitettiin Vilpe-huopakattoläpiviennit ilmastoinnille, huippuimurille, harjatuuletuksille ja aurinkopaneleille. Lopuksi vielä itse kate eli Katepalin 3T palahuopa. Onhan tuo nyt kertaluokkaa jämäkämpi ratkaisu kuin kevytpeitemateriaalista pingoitettu aluskate, sen päällä rimat ja rimojen varassa rimpuilevat kenkien alla murenevat kattotiilet.

Nyt on kattona komea, elävän näköinen kate, joka kestää kävellä, jossa uskaltaa kävellä (koska karkean santapaperin oloinen pinta ei luista), joka pitää lumet katolla ja joka vaimentaa sateen äänet tehokkaasti kaksinkertaisen huovan ja paksun umpinaisen vanerilevykaton ansiosta. Muutoin teräsbetoni-selektiivi-ikkunatalomme blokkaisi kaiken kännykkäsäteilyn, mutta nyt huopakate mahdollistaa ainakin ylhäältä päin tulevan säteilyn. Katsotaan sitten 10 vuoden päästä, olenko yhä tyytyväinen valintaamme.